Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Wed, 21 Sep 2016 20:24:26 +0300 fi Marttyyri kuin tilauksesta http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223167-marttyyri-kuin-tilauksesta <p>Kokonaista kansakuntaa kuohuttaneesta tapahtumasta tuli mieleeni kirjoittaa päivitys. Kerrataanpa tapahtumien kulku. Poliittisen vastustajansa väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut nuori mies kuolee myöhemmin päähän saamiinsa vammoihin. Poliittiset liittolaiset sekä läheisissä poliittisissa järjestöissä että saman mielisissä medioissa ottavat heti kaiken irti kovasti tunteisiin vetoavasta tragediasta.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Nuori mies oli objektiivisten lähteiden mukaan kaukana mallikansalaisesta, hän oli tunnettu rähinöitsijä ja pyöri aktiivisesti useimpien kyseenalaisina pitämissä poliittisissa liikkeissä. Silti hänen kannattajansa, luodakseen entistä vahvemman tunnesiteen tapahtumaan alkavat maalata nuoresta miehestä, joka toisinaan harrasti runoutta politiikan ohessa, kuvaa puhtoisena sankarina ja suurena runoilijana.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Ei kulu kauaakaan traagisesta tapahtumasta, kun uhrin muistopaikasta tulee hänen poliittisten liittolaistensa pyhiinvaelluskohde. Aktiivisella median mielipidevaikuttamisella pyritään saamaan hänen edustamansa aate poliittisesti salonkikelpoisemmaksi ja ennen kaikkea poliittisten vihollisten aate näyttämään mahdollisimman tuomittavalta. Tämä siitä huolimatta, ettei koko väkivallanteko ensitietojen mukaan ollut niinkään poliittinen, vaan johtui henkilökohtaisesta kinasta.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Uhrin poliittiset liittolaiset ja useat tahot aivan korkeinta poliittista johtoa myöten vuodattavat krokotiilin kyyneliään poliittisten irtopisteiden toivossa. He alkavat esittää poliittisten vastustajiensa järjestöjen kieltämistä, näiden liikkumisvapauden rajoittamista ja yhä voimakkaammin tiettyjen mielipiteiden kokonaan kriminalisoimista ja muuta sananvapauden rajoittamista. Mielipidevaikuttajat vaativat kovaäänisesti päitä vadille ja järeitä toimia, vaikkei oikeuden käsittelyä, saati edes poliisitutkintaa ole vielä saatu tehtyä. Itse asiassa kukaan ei tässä vaiheessa tiedä kaikkia tapahtuman kannalta olennaisia seikkoja.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Traagisessa tapahtumassa, josta leivotaan kansakuntaa kuohuttava ja tunteisiin laajasti vetoava marttyyritarina, tunnekuohussa, jossa väkeä kokoontuu kymmenissätuhansissa osoittamaan mieltään tapahtuman kirvoittamina, ihmiset ovat valmiita unohtamaan sivistyneen yhteiskunnan peruspilarit, kuten sanan- ja yhdistymisvapauden, syyttömyysolettaman ja oikeusvaltioperiaatteen. Minun mielestäni, vaikka joku pahantekijä edustaisi miten tahansa kuvottavaa aatetta, ja kuvottava aate todella on, ei sen pitäisi oikeuttaa meitä joustamaan yhteiskuntamme tärkeimmistä periaatteista.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Puhun tässä tietenkin kuolemansa jälkeen tunnetuksi tulleesta natsi-&rdquo;sankarista&rdquo; Horst Wesselistä, jonka syntymästä tulee kohta kuluneeksi 109 vuotta. Wessel ammuttiin, ilmeisesti naisesta kummunneen henkilökohtaisen kaunan vuoksi, kommunisti Ali Höhlerin toimesta. Natsit käyttivät Wesselin kuolemaa yhtenä tehokkaimmista propagandavälineistään oikeuttaen sillä perusarvojen polkemisensa. Wesselin mukaan nimettiin jopa epävirallinen Kolmannen Valtakunnan kansallislaulu.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Toivon että Wesselin tarina muistuttaa meitä siitä, miten vaarallista on, jos kansa saadaan median ja mielipidevaikuttajien myötäavustuksella ajettua vahvaan tunnetilaan ja varsinkin muistuttaa meitä siitä, mitä tapahtuu, jos tätä tunnetilaa hyväksi käyttämällä aletaan vaatia sivistysvaltion perusperiaatteista joustamista.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Toivottavasti näin ei vaan pääse käymään nykypäivän Suomessa, maailman väitetysti koulutetuimman ja medialukutaitoisimman kansan keskuudessa. Sillä jäljet ovat pahimmillaan hirvittävät.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kokonaista kansakuntaa kuohuttaneesta tapahtumasta tuli mieleeni kirjoittaa päivitys. Kerrataanpa tapahtumien kulku. Poliittisen vastustajansa väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut nuori mies kuolee myöhemmin päähän saamiinsa vammoihin. Poliittiset liittolaiset sekä läheisissä poliittisissa järjestöissä että saman mielisissä medioissa ottavat heti kaiken irti kovasti tunteisiin vetoavasta tragediasta.

 

Nuori mies oli objektiivisten lähteiden mukaan kaukana mallikansalaisesta, hän oli tunnettu rähinöitsijä ja pyöri aktiivisesti useimpien kyseenalaisina pitämissä poliittisissa liikkeissä. Silti hänen kannattajansa, luodakseen entistä vahvemman tunnesiteen tapahtumaan alkavat maalata nuoresta miehestä, joka toisinaan harrasti runoutta politiikan ohessa, kuvaa puhtoisena sankarina ja suurena runoilijana.

 

Ei kulu kauaakaan traagisesta tapahtumasta, kun uhrin muistopaikasta tulee hänen poliittisten liittolaistensa pyhiinvaelluskohde. Aktiivisella median mielipidevaikuttamisella pyritään saamaan hänen edustamansa aate poliittisesti salonkikelpoisemmaksi ja ennen kaikkea poliittisten vihollisten aate näyttämään mahdollisimman tuomittavalta. Tämä siitä huolimatta, ettei koko väkivallanteko ensitietojen mukaan ollut niinkään poliittinen, vaan johtui henkilökohtaisesta kinasta.

 

Uhrin poliittiset liittolaiset ja useat tahot aivan korkeinta poliittista johtoa myöten vuodattavat krokotiilin kyyneliään poliittisten irtopisteiden toivossa. He alkavat esittää poliittisten vastustajiensa järjestöjen kieltämistä, näiden liikkumisvapauden rajoittamista ja yhä voimakkaammin tiettyjen mielipiteiden kokonaan kriminalisoimista ja muuta sananvapauden rajoittamista. Mielipidevaikuttajat vaativat kovaäänisesti päitä vadille ja järeitä toimia, vaikkei oikeuden käsittelyä, saati edes poliisitutkintaa ole vielä saatu tehtyä. Itse asiassa kukaan ei tässä vaiheessa tiedä kaikkia tapahtuman kannalta olennaisia seikkoja.

 

Traagisessa tapahtumassa, josta leivotaan kansakuntaa kuohuttava ja tunteisiin laajasti vetoava marttyyritarina, tunnekuohussa, jossa väkeä kokoontuu kymmenissätuhansissa osoittamaan mieltään tapahtuman kirvoittamina, ihmiset ovat valmiita unohtamaan sivistyneen yhteiskunnan peruspilarit, kuten sanan- ja yhdistymisvapauden, syyttömyysolettaman ja oikeusvaltioperiaatteen. Minun mielestäni, vaikka joku pahantekijä edustaisi miten tahansa kuvottavaa aatetta, ja kuvottava aate todella on, ei sen pitäisi oikeuttaa meitä joustamaan yhteiskuntamme tärkeimmistä periaatteista.

 

Puhun tässä tietenkin kuolemansa jälkeen tunnetuksi tulleesta natsi-”sankarista” Horst Wesselistä, jonka syntymästä tulee kohta kuluneeksi 109 vuotta. Wessel ammuttiin, ilmeisesti naisesta kummunneen henkilökohtaisen kaunan vuoksi, kommunisti Ali Höhlerin toimesta. Natsit käyttivät Wesselin kuolemaa yhtenä tehokkaimmista propagandavälineistään oikeuttaen sillä perusarvojen polkemisensa. Wesselin mukaan nimettiin jopa epävirallinen Kolmannen Valtakunnan kansallislaulu.

 

Toivon että Wesselin tarina muistuttaa meitä siitä, miten vaarallista on, jos kansa saadaan median ja mielipidevaikuttajien myötäavustuksella ajettua vahvaan tunnetilaan ja varsinkin muistuttaa meitä siitä, mitä tapahtuu, jos tätä tunnetilaa hyväksi käyttämällä aletaan vaatia sivistysvaltion perusperiaatteista joustamista.

 

Toivottavasti näin ei vaan pääse käymään nykypäivän Suomessa, maailman väitetysti koulutetuimman ja medialukutaitoisimman kansan keskuudessa. Sillä jäljet ovat pahimmillaan hirvittävät.

]]>
153 http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223167-marttyyri-kuin-tilauksesta#comments Äärijärjestöt Pahoinpitely Poliittinen väkivalta Poliittiset irtopisteet Tekopyhyys Wed, 21 Sep 2016 17:24:26 +0000 Saul Schubak http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223167-marttyyri-kuin-tilauksesta
Olipa kerran Eurostoliitto http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220536-olipa-kerran-eurostoliitto <p>Tämä on satumainen tarina kokonaisen mantereen laajuisesta valtakunnasta, aikana, jolloin taika oli totta ja uskomukset toteutuivat oikeiden rituaalien myötä. Tämä on tarina Eurostoliitosta ja sen uskollisimmista kannattajista eurokommunisteista, jotka halusivat aina laajentaa valtakuntaansa ja kasata sille enemmän ja enemmän toimivaltaa. Pilvilinnastaan he johtivat koko taantuvaa mutta silti taloudeltaan maailman isointa valtakuntaansa.</p><p>Valtakunnassa ei kaikki kuitenkaan ollut vain iloista ja ruusuista. Valtakunnan voittokulkua nimittäin häiritsivät skeptikot, jotka uskomusten ja taikuuden sijasta luottivat pelkkään järkeen ja syy-seuraus -suhteiden mukaan toimivaan maailmaan. He uhkasivat romahduttaa koko vaivoin rakennetun pilvilinnan. Sitähän eivät eurokommunistit voineet hyväksyä.</p><p>Mutta ensin, hyvä lukija, otamme askelen taaksepäin. Kerron teille siitä, miten Eurostoliitossa taikamaailma piti koko valtakuntaa pystyssä. Siitä, miten uskomisella ja erikoisen tuntuisilla rituaaleilla pystyttiin pitämään yllä viritelmää, joka ei pelkän järjen avulla olisi koskaan ollut mahdollinen.</p><p>Eurostoliiton taika oli ulotettu mitä moninaisimmille elämänalueille. Se takasi mantereelle ikuisen rauhan. Se takasi parhaan valuuttajärjestelmän, jonka maailma oli nähnyt. Se takasi kaikkien kansojen saumattoman yhteiselon, kunhan he alueelle olivat saapuneet. Se takasi vapaan kaupan, joka olisi mahdotonta ilman sitä, ja se loi yhteiset säännöt ja standardit, joita ei mikään muu valta olisi osannut järjestää ja joita ilman kaikki tuotanto olisi ollut mahdotonta.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Suuri rauha vaati jatkuvaa uhria</strong></p><p>Eräs Eurostoliiton suurimmista saavutuksista, josta jokainen ansioitunut eurokommunisti muisti päivittäin mainita, oli jo yli 70 vuotta kestänyt rauha, joka oli yksinomaan Eurostoliiton ansiota. Miten sen onnistui saavuttaa jotain näin merkittävää aivan itsenäisesti, saattaa utelias lukija kysyä. No minäpä kerron.</p><p>Rauhan prosessi on toteutuksessaan, vaikkakin resursseja vievä, niin kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin helppo toteuttaa. Jokainen osavaltio oli lähettävä Eurostoliiton eriskummallisimman epävaltion pääkaupunkiin, jota Brysseliksi kutsuttiin, ison joukon byrokraatteja ja poliitikkoja.</p><p>Tärkeänä yksityiskohtana, jotta rauhan taika toimisi oli, aivan kuten lohikäärmeelle on uhrattava neitsyitä, oli EU:n koneistolle uhrattava jokaisen osavaltion epäonnistuneimmat poliitikot osana joukkoa. Tästä yksityiskohdasta eivät tosin osavaltiot olleet lainkaan harmissaan.</p><p>Mitä nämä kaikki byrokraatit, poliitikot ja epäonnistujat sitten Brysselissä uhrasivat? Juu, he kirjoittivat tonneittain ja tonneittain säädöksiä ja lakeja, joissa jokaisessa uhrattiin, yksi kerrallaan, tavallisen ihmisen vapauksia. Jokainen uhrilahja levitti rauhan taikaa Eurostoliiton joka kolkkaan, kuin sumu, joka levittäytyy järven ylle. Pieni hinta maksaa rauhasta, eikö totta? Ei, mikäli kysytään pahoilta skeptikoilta.</p><p>&nbsp;He ilkeyksissään väittivät, ettei koko maailman suurimmasta uhrista olisi mitään hyötyä rauhan edistämisessä. Heidän mukaansa mantereen rauhan oli taannut Yhdysvallat, jolla oli Eurostoliiton mantereella massiivinen sotilaallinen läsnäolo takaamassa rauhaa, ja rauhaa takaamaan luotu sotilasliitto NATO. Heidän mukaansa Härmän osavaltiokin voisi taata rauhansa pienellä panostuksella omaan puolustukseensa sekä liittymällä sotilasliittoon tai liittoutumalla Yhdysvaltojen kanssa sotilaallisesti suoraan, eikä Eurostoliitolla olisi byrokraatteineen asian kanssa mitään tekemistä.</p><p>Tällaiset taikuuden kieltäjien argumentit kannatti tietenkin sivuuttaa perehtymättä. Ja jotta taikuus ei rikkoutuisi, täytyi jokaisen tosiuskovaisen nostaa puna naamalleen ja kirota skeptikot toistamalla taikasanoja kolmeen kertaan: Puolueettomuus, puolueettomuus, puolueettomuus. Rauhan unioni, rauhan unioni, rauhan unioni.</p><p>Sitä paitsi mitä siitäkin tulisi jos näitä skeptikkoja kuunneltaisiin? Äkkiä taikuuden rauhoittama Eurostoliitto olisi samassa kaameassa tilanteessa kuin verrokkimantereet Kaakkois-Aasia, Etelä-Amerikka ja Pohjois-Amerikka, joissa varmasti valtoimenaan soditaan verisesti tälläkin hetkellä.</p><p>Jonain päivänä hekin älyävät lähettää byrokraattinsa ja epäonnistuneet poliitikkonsa Brysseliin, ja saamme vihdoin maailmanrauhan.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Rahaliiton taika loi varallisuutta taikaseinästä, kunhan uskossa pysyttiin vahvana</strong></p><p>Jo ammoisina aikoina Eurostoliiton sadunomaisella mantereella liikkui ilkeitä väärentäjiä. Metallirahan aikoihin he leikkasivat arvometalleista tehtyjä kolikoitaan ja sekoittivat näihin arvotonta metallia. Tarpeeksi pitkään väärennettyään he ajoivat muinaiset valtakunnat romahduksen pisteeseen. Raivostunut kansa syöksi heidät vallasta.</p><p>Seuraavaksi tulivat setelien väärentäjät, jotka painoivat frangeja ja markkoja ilman katetta, jakelivat niitä mielensä mukaan liikkeelle ja ajoivat lopulta hekin valtakuntansa romahduksen pisteeseen. Raivostunut kansa syöksi heidätkin vallasta.</p><p>Lopulta tuli sadunomaiseen Eurostoliittoomme uusi väärentäjä. Hän viisastuneena edeltäjiensä virheistä kutsui Eurostoliiton mahtavat taikurit paikalle. Taikurit neuvoivat häntä: &rdquo;Laita väärennyslaitoksesi seinään kirjaimet EKP ja muista painaa vain niin paljon, että kuluttajahintaindeksin vuosimuutos pysyy 2%:n tuntumassa.&rdquo; Tätä neuvoa uusi euroväärentäjämme noudatti uskollisesti. Eikä haitannut, vaikka hän jakeli painamaansa rahaa miljardikaupalla ystävilleen etelän osavaltioiden julkisille sektoreille. Eikä sekään haitannut, että hän alkoi jaella rahaa kavereilleen suuryrityksissä, kunhan osavaltioiden poliitikot muistivat tehdä taikaloitsun oikein. Loihtiminen tapahtui laittamalla sormet korviin ja huutamalla kovaan ääneen: &rdquo;Alle 2%:n kuluttajahintainflaatio&rdquo;. Tällä taattiin, ettei rahan painamisesta ollut haittaa kenellekään, eikä luotu raha ollut lainkaan pois esimerkiksi Härmän osavaltion asukkaiden varallisuudesta, jotka eivät tuoreena painettua rahaa saaneet. Näin Eurostoliiton valtakunta ei koskaan vaipuisi taantumaan, eikä sen johtajia milloinkaan syöstäisi vallasta.</p><p>Tätäkin taikaa olivat skeptikot pilaamassa. He väittivät kivenkovaa, että painettu raha olisi tulonsiirtoa pohjoisesta etelään. Lisäksi, kaikessa röyhkeydessään, he väittivät, että tulonsiirto varallisuuden luojilta holtittomien valtioiden tulonsiirtoihin olisi se nimenomainen syy, miksi valtakunnan taantuma oli kestänyt jo lähes vuosikymmenen.</p><p>Mutta mitä siitäkin tulisi jos näitä skeptikkoja kuunneltaisiin. Ilman taikaseinästä luotavia euroja olisimme takaisin jossain 1800-luvun lopun vakaan valuutan oloissa. Silloin ei varmaankaan ollut lainkaan talouskasvua?</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Vapaata kauppaa eivät Eurostoliitossa käyneet yritykset, vaan sen suunnittelivat byrokraatit</strong></p><p>Kaukaisessa historiassa oli Eurostoliitossakin tapana käydä kauppaa ihan vain yritysten kesken. Ihmiset liikkuivat, tavara liikkui ja samaa valuuttaa pystyi käyttämään Moskovasta Lontooseen. Malli oli kuitenkin ongelmallinen, sillä se ei työllistänyt yhtäkään Brysselin byrokraattia, siihen ei näin ollen liittynyt ollenkaan taikaa, eikä mikään näin yksinkertainen voi muutenkaan olla hyvä.</p><p>Päätettiin perustaa Eurostoliitto-niminen tulliunioni. Se toimii siten, että estettiin vapaata kauppaa tulleilla kaikkien ulkopuolisten kanssa ja estettiin monien muiden tuotteiden myynti erinäköisillä kurkku- ja hehkulamppudirektiiveillä. Tällä tavoin kauppa vapautui tehokkaimmin.</p><p>Älkääkä hyvät lukijat sekoittako tätä satua satuun hölmöläisten kylästä, vaikka yhtäläisyydet ovatkin ilmeiset. Hölmöläisillä oli aina sisäinen logiikka tekemisissään, vaikkakin toimimaton, mutta taian maailmassa sellaista ei tarvittu. Niille eurokommunisteille, kuten joillekin teistä, joille tämä mekaniikka tuntui loogiselta kuperkeikalta, määrättiin käsi sydämellä Euroopan unionin lipun tuijottamista ja kolmeakymmentä toistoa Oodia ilolle.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kaikista suurin taika &ndash; suljetaan silmät, niin kaikki on huomenna paremmin</strong></p><p>Yksi taika Eurostoliitossa oli ylitse muiden, mutta se vaati toimiakseen sellaista naiiviutta, että joulupukkiin uskominen oli siihen verrattuna kriittisen ajattelijan merkki. Taika oli luotu pitämään puoliksi skeptiset ruodussa. Se oli luotu sille osalle väestöä, joka myönsi Eurostoliiton ongelmat, myönsi sen kehittyneen väärään suuntaan ja myönsi idioottien johtavan sitä. Härmän osavaltiossa tämän taian kohderyhmään kuuluivat lähes kaikki oikeistolaiset ja isänmaalliset.</p><p>Se oli usko siihen, että kun seuraavissa parlamenttivaaleissa vain äänestäisi paremmin, muuttuisi Eurostoliitto utooppiseksi satumaaksi. Eli jos ei satujen Eurostoliitto ollut vielä täydellinen, niin ei muuta kuin kampanjoimaan ja sitten vaalikoppiin.</p><p>Kunhan tarpeeksi monta flyeria kadulla olisi jaettu ja oma ehdokas olisi tullut valituksi, alkaisi tapahtua. Strasbourg lakkautettaisiin tarpeettomana, tuhannet kääntäjät irtisanoisivat itsensä, byrokraatit ymmärtäisivät hehkulamppudirektiivin älyttömyyden ja irtisanoutuisivat, lobbarit hakeutuisivat toisiin tehtäviin, komissaarit näkisivät kaupan rajoittamisen haitat ja purkaisivat tullit ulkopuolelle, humanitaariset siirtolaiset lakkaisivat tekemästä terrori-iskuja, oppisivat kielen yön yli ja siirtyisivät asiantuntijatehtäviin, ja etelä-Euroopan valtiot saisivat vastuulliset johtajat eivätkä enää tarvitsisi tulonsiirtoja.</p><p>Toisin sanoen, vahvistamalla EU:ta tarpeeksi, se lakkauttaisi itsensä. Vain taikuuteen uskomaton skeptikko kutsuisi tätä paradoksiksi. Toimiihan se myös tavallisessa kommunismissa &ndash; jos Neuvostoliiton keskushallintoa vain olisi vahvistettu tarpeeksi, olisi se varmasti lakkauttanut itsensä. Harmillista jälkeenpäin huomata, ettei tällaista täydellistä kommunismia ole vielä toteutettu missään, mutta Pohjois-Koreassa meillä on vielä toivoa.</p><p>Kuultuaan tämän reitin ikuiseen onneen skeptikot antautuivat ja alkoivat suggeroimaan itseään täysimittaisiksi eurokommunisteiksi. Helppoa se ei ollut, kuten ei näin älyvapaaseen ajatukseen uskomisen voinut olettaakaan olevan. He päättivät edetä pienin askelin ja aloittivat helpommasta päästä uusimalla uskonsa joulupukkiin ja hammaskeijuun.</p><p>Lopulta entiset skeptikot ja Eurostoliiton muut kansalaiset toistelivat sormet korvissaan taikasanoja, lauloivat toisiaan kädestä pitäen Oodia ilolle ja elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sen pituinen se.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tämä on satumainen tarina kokonaisen mantereen laajuisesta valtakunnasta, aikana, jolloin taika oli totta ja uskomukset toteutuivat oikeiden rituaalien myötä. Tämä on tarina Eurostoliitosta ja sen uskollisimmista kannattajista eurokommunisteista, jotka halusivat aina laajentaa valtakuntaansa ja kasata sille enemmän ja enemmän toimivaltaa. Pilvilinnastaan he johtivat koko taantuvaa mutta silti taloudeltaan maailman isointa valtakuntaansa.

Valtakunnassa ei kaikki kuitenkaan ollut vain iloista ja ruusuista. Valtakunnan voittokulkua nimittäin häiritsivät skeptikot, jotka uskomusten ja taikuuden sijasta luottivat pelkkään järkeen ja syy-seuraus -suhteiden mukaan toimivaan maailmaan. He uhkasivat romahduttaa koko vaivoin rakennetun pilvilinnan. Sitähän eivät eurokommunistit voineet hyväksyä.

Mutta ensin, hyvä lukija, otamme askelen taaksepäin. Kerron teille siitä, miten Eurostoliitossa taikamaailma piti koko valtakuntaa pystyssä. Siitä, miten uskomisella ja erikoisen tuntuisilla rituaaleilla pystyttiin pitämään yllä viritelmää, joka ei pelkän järjen avulla olisi koskaan ollut mahdollinen.

Eurostoliiton taika oli ulotettu mitä moninaisimmille elämänalueille. Se takasi mantereelle ikuisen rauhan. Se takasi parhaan valuuttajärjestelmän, jonka maailma oli nähnyt. Se takasi kaikkien kansojen saumattoman yhteiselon, kunhan he alueelle olivat saapuneet. Se takasi vapaan kaupan, joka olisi mahdotonta ilman sitä, ja se loi yhteiset säännöt ja standardit, joita ei mikään muu valta olisi osannut järjestää ja joita ilman kaikki tuotanto olisi ollut mahdotonta.

 

Suuri rauha vaati jatkuvaa uhria

Eräs Eurostoliiton suurimmista saavutuksista, josta jokainen ansioitunut eurokommunisti muisti päivittäin mainita, oli jo yli 70 vuotta kestänyt rauha, joka oli yksinomaan Eurostoliiton ansiota. Miten sen onnistui saavuttaa jotain näin merkittävää aivan itsenäisesti, saattaa utelias lukija kysyä. No minäpä kerron.

Rauhan prosessi on toteutuksessaan, vaikkakin resursseja vievä, niin kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin helppo toteuttaa. Jokainen osavaltio oli lähettävä Eurostoliiton eriskummallisimman epävaltion pääkaupunkiin, jota Brysseliksi kutsuttiin, ison joukon byrokraatteja ja poliitikkoja.

Tärkeänä yksityiskohtana, jotta rauhan taika toimisi oli, aivan kuten lohikäärmeelle on uhrattava neitsyitä, oli EU:n koneistolle uhrattava jokaisen osavaltion epäonnistuneimmat poliitikot osana joukkoa. Tästä yksityiskohdasta eivät tosin osavaltiot olleet lainkaan harmissaan.

Mitä nämä kaikki byrokraatit, poliitikot ja epäonnistujat sitten Brysselissä uhrasivat? Juu, he kirjoittivat tonneittain ja tonneittain säädöksiä ja lakeja, joissa jokaisessa uhrattiin, yksi kerrallaan, tavallisen ihmisen vapauksia. Jokainen uhrilahja levitti rauhan taikaa Eurostoliiton joka kolkkaan, kuin sumu, joka levittäytyy järven ylle. Pieni hinta maksaa rauhasta, eikö totta? Ei, mikäli kysytään pahoilta skeptikoilta.

 He ilkeyksissään väittivät, ettei koko maailman suurimmasta uhrista olisi mitään hyötyä rauhan edistämisessä. Heidän mukaansa mantereen rauhan oli taannut Yhdysvallat, jolla oli Eurostoliiton mantereella massiivinen sotilaallinen läsnäolo takaamassa rauhaa, ja rauhaa takaamaan luotu sotilasliitto NATO. Heidän mukaansa Härmän osavaltiokin voisi taata rauhansa pienellä panostuksella omaan puolustukseensa sekä liittymällä sotilasliittoon tai liittoutumalla Yhdysvaltojen kanssa sotilaallisesti suoraan, eikä Eurostoliitolla olisi byrokraatteineen asian kanssa mitään tekemistä.

Tällaiset taikuuden kieltäjien argumentit kannatti tietenkin sivuuttaa perehtymättä. Ja jotta taikuus ei rikkoutuisi, täytyi jokaisen tosiuskovaisen nostaa puna naamalleen ja kirota skeptikot toistamalla taikasanoja kolmeen kertaan: Puolueettomuus, puolueettomuus, puolueettomuus. Rauhan unioni, rauhan unioni, rauhan unioni.

Sitä paitsi mitä siitäkin tulisi jos näitä skeptikkoja kuunneltaisiin? Äkkiä taikuuden rauhoittama Eurostoliitto olisi samassa kaameassa tilanteessa kuin verrokkimantereet Kaakkois-Aasia, Etelä-Amerikka ja Pohjois-Amerikka, joissa varmasti valtoimenaan soditaan verisesti tälläkin hetkellä.

Jonain päivänä hekin älyävät lähettää byrokraattinsa ja epäonnistuneet poliitikkonsa Brysseliin, ja saamme vihdoin maailmanrauhan.

 

Rahaliiton taika loi varallisuutta taikaseinästä, kunhan uskossa pysyttiin vahvana

Jo ammoisina aikoina Eurostoliiton sadunomaisella mantereella liikkui ilkeitä väärentäjiä. Metallirahan aikoihin he leikkasivat arvometalleista tehtyjä kolikoitaan ja sekoittivat näihin arvotonta metallia. Tarpeeksi pitkään väärennettyään he ajoivat muinaiset valtakunnat romahduksen pisteeseen. Raivostunut kansa syöksi heidät vallasta.

Seuraavaksi tulivat setelien väärentäjät, jotka painoivat frangeja ja markkoja ilman katetta, jakelivat niitä mielensä mukaan liikkeelle ja ajoivat lopulta hekin valtakuntansa romahduksen pisteeseen. Raivostunut kansa syöksi heidätkin vallasta.

Lopulta tuli sadunomaiseen Eurostoliittoomme uusi väärentäjä. Hän viisastuneena edeltäjiensä virheistä kutsui Eurostoliiton mahtavat taikurit paikalle. Taikurit neuvoivat häntä: ”Laita väärennyslaitoksesi seinään kirjaimet EKP ja muista painaa vain niin paljon, että kuluttajahintaindeksin vuosimuutos pysyy 2%:n tuntumassa.” Tätä neuvoa uusi euroväärentäjämme noudatti uskollisesti. Eikä haitannut, vaikka hän jakeli painamaansa rahaa miljardikaupalla ystävilleen etelän osavaltioiden julkisille sektoreille. Eikä sekään haitannut, että hän alkoi jaella rahaa kavereilleen suuryrityksissä, kunhan osavaltioiden poliitikot muistivat tehdä taikaloitsun oikein. Loihtiminen tapahtui laittamalla sormet korviin ja huutamalla kovaan ääneen: ”Alle 2%:n kuluttajahintainflaatio”. Tällä taattiin, ettei rahan painamisesta ollut haittaa kenellekään, eikä luotu raha ollut lainkaan pois esimerkiksi Härmän osavaltion asukkaiden varallisuudesta, jotka eivät tuoreena painettua rahaa saaneet. Näin Eurostoliiton valtakunta ei koskaan vaipuisi taantumaan, eikä sen johtajia milloinkaan syöstäisi vallasta.

Tätäkin taikaa olivat skeptikot pilaamassa. He väittivät kivenkovaa, että painettu raha olisi tulonsiirtoa pohjoisesta etelään. Lisäksi, kaikessa röyhkeydessään, he väittivät, että tulonsiirto varallisuuden luojilta holtittomien valtioiden tulonsiirtoihin olisi se nimenomainen syy, miksi valtakunnan taantuma oli kestänyt jo lähes vuosikymmenen.

Mutta mitä siitäkin tulisi jos näitä skeptikkoja kuunneltaisiin. Ilman taikaseinästä luotavia euroja olisimme takaisin jossain 1800-luvun lopun vakaan valuutan oloissa. Silloin ei varmaankaan ollut lainkaan talouskasvua?

 

Vapaata kauppaa eivät Eurostoliitossa käyneet yritykset, vaan sen suunnittelivat byrokraatit

Kaukaisessa historiassa oli Eurostoliitossakin tapana käydä kauppaa ihan vain yritysten kesken. Ihmiset liikkuivat, tavara liikkui ja samaa valuuttaa pystyi käyttämään Moskovasta Lontooseen. Malli oli kuitenkin ongelmallinen, sillä se ei työllistänyt yhtäkään Brysselin byrokraattia, siihen ei näin ollen liittynyt ollenkaan taikaa, eikä mikään näin yksinkertainen voi muutenkaan olla hyvä.

Päätettiin perustaa Eurostoliitto-niminen tulliunioni. Se toimii siten, että estettiin vapaata kauppaa tulleilla kaikkien ulkopuolisten kanssa ja estettiin monien muiden tuotteiden myynti erinäköisillä kurkku- ja hehkulamppudirektiiveillä. Tällä tavoin kauppa vapautui tehokkaimmin.

Älkääkä hyvät lukijat sekoittako tätä satua satuun hölmöläisten kylästä, vaikka yhtäläisyydet ovatkin ilmeiset. Hölmöläisillä oli aina sisäinen logiikka tekemisissään, vaikkakin toimimaton, mutta taian maailmassa sellaista ei tarvittu. Niille eurokommunisteille, kuten joillekin teistä, joille tämä mekaniikka tuntui loogiselta kuperkeikalta, määrättiin käsi sydämellä Euroopan unionin lipun tuijottamista ja kolmeakymmentä toistoa Oodia ilolle.

 

Kaikista suurin taika – suljetaan silmät, niin kaikki on huomenna paremmin

Yksi taika Eurostoliitossa oli ylitse muiden, mutta se vaati toimiakseen sellaista naiiviutta, että joulupukkiin uskominen oli siihen verrattuna kriittisen ajattelijan merkki. Taika oli luotu pitämään puoliksi skeptiset ruodussa. Se oli luotu sille osalle väestöä, joka myönsi Eurostoliiton ongelmat, myönsi sen kehittyneen väärään suuntaan ja myönsi idioottien johtavan sitä. Härmän osavaltiossa tämän taian kohderyhmään kuuluivat lähes kaikki oikeistolaiset ja isänmaalliset.

Se oli usko siihen, että kun seuraavissa parlamenttivaaleissa vain äänestäisi paremmin, muuttuisi Eurostoliitto utooppiseksi satumaaksi. Eli jos ei satujen Eurostoliitto ollut vielä täydellinen, niin ei muuta kuin kampanjoimaan ja sitten vaalikoppiin.

Kunhan tarpeeksi monta flyeria kadulla olisi jaettu ja oma ehdokas olisi tullut valituksi, alkaisi tapahtua. Strasbourg lakkautettaisiin tarpeettomana, tuhannet kääntäjät irtisanoisivat itsensä, byrokraatit ymmärtäisivät hehkulamppudirektiivin älyttömyyden ja irtisanoutuisivat, lobbarit hakeutuisivat toisiin tehtäviin, komissaarit näkisivät kaupan rajoittamisen haitat ja purkaisivat tullit ulkopuolelle, humanitaariset siirtolaiset lakkaisivat tekemästä terrori-iskuja, oppisivat kielen yön yli ja siirtyisivät asiantuntijatehtäviin, ja etelä-Euroopan valtiot saisivat vastuulliset johtajat eivätkä enää tarvitsisi tulonsiirtoja.

Toisin sanoen, vahvistamalla EU:ta tarpeeksi, se lakkauttaisi itsensä. Vain taikuuteen uskomaton skeptikko kutsuisi tätä paradoksiksi. Toimiihan se myös tavallisessa kommunismissa – jos Neuvostoliiton keskushallintoa vain olisi vahvistettu tarpeeksi, olisi se varmasti lakkauttanut itsensä. Harmillista jälkeenpäin huomata, ettei tällaista täydellistä kommunismia ole vielä toteutettu missään, mutta Pohjois-Koreassa meillä on vielä toivoa.

Kuultuaan tämän reitin ikuiseen onneen skeptikot antautuivat ja alkoivat suggeroimaan itseään täysimittaisiksi eurokommunisteiksi. Helppoa se ei ollut, kuten ei näin älyvapaaseen ajatukseen uskomisen voinut olettaakaan olevan. He päättivät edetä pienin askelin ja aloittivat helpommasta päästä uusimalla uskonsa joulupukkiin ja hammaskeijuun.

Lopulta entiset skeptikot ja Eurostoliiton muut kansalaiset toistelivat sormet korvissaan taikasanoja, lauloivat toisiaan kädestä pitäen Oodia ilolle ja elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sen pituinen se.

]]>
6 http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220536-olipa-kerran-eurostoliitto#comments Brexit EU Euro Fixit Kommunismi Thu, 28 Jul 2016 09:20:16 +0000 Saul Schubak http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220536-olipa-kerran-eurostoliitto
Maakuntavero – ainoa järkevä ratkaisu soteen http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213012-maakuntavero-%E2%80%93-ainoa-jarkeva-ratkaisu-soteen <p>Keskustelu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisesta on kulkenut samoilla raiteillaan jo pitkään ja pääosassa ovat olleet kapean sektorin soteosaajien hallinnolliset laatikkoleikit sekä eri puolueiden valtapolitiikka. Vaikka silloin tällöin muistetaankin mainita, että palvelut ja asiakas on asetettava etusijalle, on tämä näkökulma jäänyt julkisessakin keskustelussa vähemmälle.</p><p>&nbsp;</p><p>Laadukkaalla ja hyvin valmistellulla sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella tulee olla kolme tavoitetta: 1. Palveluiden parantaminen 2. Kustannusten nousun ehkäiseminen vanhusväestön määrän lisääntyessä (säästöt) ja 3. Läpinäkyvyyden lisääminen.</p><p>&nbsp;</p><p>Erilaiset valtapoliittiset pyrkimykset on nyt asetettava sivuun ja ajateltava Suomen kokonaisetua. Keskusta sai peruslinjauksista sovittaessa 18 itsehallintoaluettaan ja kokoomus sai valinnanvapauden lisääntymisen. Erilaisia asioita on pyritty yhteensovittamaan, mutta tällä menolla uudistukseen ollaan imaisemassa kaikkien puolueideologioiden huonoimmat puolet.</p><p>&nbsp;</p><p>On muistettava, että sosiaali- ja terveydenhuolto on julkisen sektorin ylivoimaisesti suurin menoerä, joka syö noin 60% kokonaispotista ja tällaista budjettivaltaa ei voida alistaa pikkumaiselle eturyhmäpolitikoinnille. Kirjoittajat eivät ainakaan asettaisi kavereiden suojatyöpaikkoja, varsinkaan näin tärkeässä asiassa, kansakunnan edun edelle.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Sekä kokoomuksen että keskustan ideologian vastainen</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Uudistuksesta uhkaa tulla sekä kokoomuksen että keskustan kannattajien ideologinen painajainen. Nähdäksemme kokoomuslaisille olisi tärkeää, ettei tulonsiirtoja kaupunkialueilta syrjäseuduille toteutettaisi toteutuneiden kustannusten, vaan reilujen ja läpinäkyvien kriteerien mukaisesti. Kannustimien on oltava sellaisia, että toimijoille asetetaan riittävä intressi toimintojen tehokkaaseen järjestämiseen. Näiden tulonsiirtojen muuttaminen läpinäkyviksi, reiluiksi ja toiminnan tehostamiseen kannustaviksi asettunee korkeaksi prioriteetiksi kokoomuksen asialistalla.</p><p>&nbsp;</p><p>Keskustalaisille ongelma on erityisesti keskitetty päätöksenteko, jossa budjettivalta on siirretty Arkadianmäelle kauas palvelunsaajasta. Lopullinen vallankäyttäjä on siis kaukana kansalaisen ulottumattomissa ja lähidemokratia vain nimellistä. Keskustan onkin ideologisesti luontevaa pyrkiä vallan hajauttamiseen ja päätösvallan siirtämiseen mahdollisimman lähelle kansalaisia.</p><p>&nbsp;</p><p>Nyt keskustelussa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon malli yhdistää ideologisesti nurjimmat puolet molempien puolueiden aatteista. Jos järjestämisvastuu siirtyy maakunnille rahoituksen siirtyessä Arkadianmäelle, tulee tulonsiirroista automaattisia ja vaikeasti seurattavia. Järjestelmä kannustaa jokaista maakuntaa palkkaamaan maan parhaat sotelobbarit kerjäämään parhaimmat edut Arkadianmäeltä omaan maakuntaan. Maakunnan kannalta paras lopputulos tällaisessa mallissa saavutetaan investoimalla mahdollisimman paljon mahdollisimman kalliiseen infrastruktuuriin, jota on poliittisesti lähes mahdotonta purkaa investointien valmistuttua. Samalla järjestelmä kannustaa lisäämään muitakin menoja, aivan kuin vanhassa valtionosuusjärjestelmässä, jossa kunnille maksettiin valtionosuuksia niiden henkilöstön suhteessa.</p><p>&nbsp;</p><p>Mallin lopputuloksena on siis vaikeasti hahmotettava tulonsiirtojärjestelmä, budjettivallan keskittyminen sekä alati paisuvat sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannukset &ndash; kaikki &nbsp;katastrofin ainekset siis samassa paketissa.</p><p>&nbsp;</p><p>On myös aikoihin eletty, kun Keskusta on keskittämässä rahoitusvaltaa maakunnista Helsinkiin täysin vapaaehtoisesti ja Kokoomus puolestaan jakamassa kaupunkilaisten rahat maalle ilman pidäkkeitä tai selkeää päämäärää.</p><p>&nbsp;</p><p>Mikä siis neuvoksi?</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Hallinnollinen kilpailu avainasemassa</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Oscar Wilde lausui aikanaan: &ldquo;Byrokratialla on taipumus kasvaa kohtaamaan kasvavasta byrokratiasta aiheutuvat tarpeet.&rdquo; Tämä, myös Parkinsonin lakina tunnettu tendenssi, on valitettavasti universaali.*<br /><br />Efektiä estämään on olemassa oikeastaan vain kolme pitkällä tähtäimellä tehokasta keinoa. Keinot ovat vallankäytön pidäkkeet ja rajoitteet, hallinnollinen kilpailu ja julkisten palvelujen laajuuden tarkka määrittely.</p><p>&nbsp;</p><p>Pidäkkeiden ja rajoitteiden tarkoituksena on estää varojen suora väärinkäyttö ja kustannusten äkillinen karkaaminen käsistä. Pitkällä tähtäimellä ne eivät kuitenkaan estä kustannusten kasvua, mutta parhaimmillaan ne hidastavat kasvuvauhtia. Eli vaikka valittaisiin Hugo Chávez presidentiksi, ei vessapaperi heti loppuisi kaupan hyllyltä, mutta valitkaapas muutamalle jatkokaudelle, niin loppuu vessapaperin lisäksi myös ruoka.</p><p>&nbsp;</p><p>Hallinnollinen kilpailu on se, joka takaa kustannusten pysymisen kurissa ja tarpeeksi pitkälle vietynä jopa kustannusten laskun. Soteuudistuksessa tämä tarkoittaa, että mikäli kustannukset kasvavat naapureita nopeammin, alkaa huonosti asioitaan hoitavan maakunnan väestö reagoida. Ensin luodaan kovaa painetta päättäjiä kohtaan ja lopulta muutetaan pois, mikäli muutosta ei ole luvassa. Tällainen järjestely estää tehottomuudet paremmin kuin mikään keskussuunnitelma. Lisäksi parhaat käytännöt pääsevät helpommin leviämään. Yhden mallin uudistuksissa parhaita käytänteitä ei koskaan edes synny.</p><p>&nbsp;</p><p>Lopuksi on tehtävä selkeä rajanveto siitä, mikä kuuluu julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon piiriin ja mikä ei. Tällä varmistetaan, etteivät kustannukset pääse nousemaan sektorin oman itsemäärittelyn takia eikä resursseja siirretä akuutista hoidosta jonnekin, joka ei kuulu julkiselle sektorille laisinkaan. Kuinka paljon ei-lääketieteellisistä syistä tehtävää plastiikkakirurgiaa tulee kuulua julkiselle sektorille? Tai onko hedelmöityshoidot maksettava julkisista varoista? Vaikka julkinen keskustelu näistä asioista vaikeaa onkin, on se sitäkin tarpeellisempaa.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Ratkaisuna laaja itsehallinto ja maakuntavero</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Ideaalissa maailmassa olisimme luoneet ymmärryksen menoista ja byrokratian mekanismeista jo 10&ndash;15 vuotta sitten. Niin pitkään olemme tienneet, ettei järjestelmämme ole kestävällä pohjalla ja että sitä on uudistettava. Tuolloin olisi riittänyt normituksen ja lakisääteisten tehtävien vähentäminen. Kunnat olisivat hoitaneet ongelman tuolloin itseohjautuvasti keskinäisen yhteistyön kautta. Mikäli olisimme toimineet tuolloin näin, olisi meillä tänä päivänä todennäköisesti optimaalisen kokoiset keskenään kilpailevat sotealueet, jotka olisivat syntyneet spontaanisti ja ilman hallituksen ohjausta saati nyt nähtyä hirveää vääntöä.</p><p>&nbsp;</p><p>Valitettavasti tätä parasta uudistusmallia emme voi enää käyttää. Meillä on tällä hetkellä liikaa kriisikuntia ja uudistuksella on liian kiire. On siis pakko perustaa ylhäältä määritellyt alueet. Mikä siis olisi malli jolla maksimoidaan tehokkaat vallankäytön pidäkkeet, hallinnollinen kilpailu ja tehtävien määrittely?</p><p>&nbsp;</p><p>Suosituin vallankäytön pidäke on demokratia. Demokratian toteuttamiseksi tarvitsemme maakuntavaalit, laajan itsehallinnon ja maakuntaverotuksen. Kansalaisten on voitava itse äänestää sotestaan, jotta poliitikot voidaan pitää rehellisinä ja tehokkuuteen pyrkivinä. Mikäli rahoitus tulee valtiolta, ei itsehallinnolla tai koko maakunnilla ole lopulta kuin vähäinen merkitys. Tällainen malli tulee muuttamaan rahan kuppaamisen maksimoinnin maakunnan pääasialliseksi kannustimeksi ja siten tosiasialliseksi tavoitteeksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Hallinnollinen kilpailu voidaan maksimoida sillä, että maakuntia on mahdollisimman monta. 18 on täysin riittävä määrä, mutta mikäli määrää vielä johonkin rukataan, tulisi sitä rukata ylöspäin eikä alaspäin. Mitä enemmän alueita, sitä paremmin hallinnollinen kilpailu tulee toimimaan. Parhaimmillaan jaloillaan voi äänestää vaihtamatta edes työpaikkaa, mikäli alueet saadaan pidettyä ihmisen kokoisina. Pienet alueet myös vahvistavat demokratiassa vaikuttamista ja vaikuttamisen laatua. Mikään ei saa kansalaisia luomaan päättäjilleen painetta samalla tavalla kuin läheltä löytyvä toimiva esimerkki asioiden paremmasta hoidosta. Ehkäpä juuri siksi se poliitikkoja pelottaakin.</p><p>&nbsp;</p><p>Samalla päästään myös eroon ainaisesta vääntämisestä kuntaomisteisen, ulkoistetun, tilaaja-tuottajamallin, palvelusetelin ja yksityistetyn palvelun hyödyistä ja haitoista. Kaikille varmasti löytyy sijansa ja maakunnat osaavat takuulla itse päättää asiasta sosiaali- ja terveysministeriötä paremmin. &nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Lopulta jäljelle jää kysymys, kuka määrittelee julkisen palvelun kattavuuden ja laadun? Parasta olisi, mikäli sen tekisivät mahdollisimman pitkälle maakunnat itse. Tällä tavalla jokainen valtion budjetissa pieneltä tuntuva yksityiskohtakin tulee tarkasteltua kunnolla läpi. Tämä johtanee joidenkin palvelujen karsimiseen julkisen kattavuuden alta ja toisaalta taas uusia toimenpiteitä otetaan varmasti nopeammin kattavuuden piiriin mikäli siihen on olemassa perusteet.</p><p>&nbsp;</p><p>On myös selvää, että vaikka valtionosuusjärjestelmää on soteuudistuksen myötä uudistettava, ei sitä kannata romuttaa. Ei ole esimerkiksi mitään järkeä, ei inhimillisesti eikä taloudellisesti, siirtää vanhuksia kotiseudultaan syrjäseudulta toimivan vanhustenhuoltoinfran ja palvelujen ääreltä Helsinkiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Toimiva tasausjärjestelmä ottaa huomioon muutaman, selkeästi mitattavan kriteerin, joiden avulla eroja tasattaisiin tehokkaasti, läpinäkyvästi ja vastuullisuuteen kannustaen. Näitä voisivat olla esimerkiksi yli 65 vuotiaiden osuus väestöstä ja alle 16-vuotiaiden osuus väestöstä. Mitä kaikkea muuta tasausjärjestelmän tulee kattaa on lopulta poliittinen kysymys ja tärkeä sellainen.&nbsp; Järjestelmän toimivuuden kannalta on kuitenkin tärkeintä, että mittarit ovat selkeitä, eivätkä kannusta tuhlailevuuteen.</p><p>&nbsp;</p><p>Lopuksi on kommentoitava Arto Satosen hämmästyttävää väitettä, jonka mukaan uusi verottava hallinnon taso automaattisesti nostaisi kokonaisveroastetta. Olemme kyllä törmänneet erääseen teoriaan, jonka mukaan kilpailu, läpinäkyvyys ja kansalaisten kontrolli nostaisivat kustannuksia, emme vain aikaisemmin ole kuulleet sitä kokoomuslaisen suusta.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Lyhyesti</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Mahdollisimman kattava itsehallinto, mahdollisimman paljon alueita, rahoitus mahdollisimman pitkälle palveluja käyttävältä väestöltä maakuntaveron muodossa ja suorat vaalit pitämään poliitikot rehellisinä. Hoidetaan soteuudistus kunnialla kotiin näillä lääkkeillä. Se on kaikkien etu.</p><p>&nbsp;</p><p><em>Kirjoittajina toimivat Saul Schubak ja Mikko Kärnä. Saul Schubak on Kokoomuslainen mielipidevaikuttaja Helsingistä ja Mikko Kärnä on Keskustalainen kansanedustaja Lapista.</em></p><p>&nbsp;</p><p>*Teoreettisempaa tarkastelua kaipaaville kehotamme tutustumaan esimerkiksi William Niskasen <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Budget-maximizing_model">budjetinmaksimointimalliin</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Keskustelu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisesta on kulkenut samoilla raiteillaan jo pitkään ja pääosassa ovat olleet kapean sektorin soteosaajien hallinnolliset laatikkoleikit sekä eri puolueiden valtapolitiikka. Vaikka silloin tällöin muistetaankin mainita, että palvelut ja asiakas on asetettava etusijalle, on tämä näkökulma jäänyt julkisessakin keskustelussa vähemmälle.

 

Laadukkaalla ja hyvin valmistellulla sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella tulee olla kolme tavoitetta: 1. Palveluiden parantaminen 2. Kustannusten nousun ehkäiseminen vanhusväestön määrän lisääntyessä (säästöt) ja 3. Läpinäkyvyyden lisääminen.

 

Erilaiset valtapoliittiset pyrkimykset on nyt asetettava sivuun ja ajateltava Suomen kokonaisetua. Keskusta sai peruslinjauksista sovittaessa 18 itsehallintoaluettaan ja kokoomus sai valinnanvapauden lisääntymisen. Erilaisia asioita on pyritty yhteensovittamaan, mutta tällä menolla uudistukseen ollaan imaisemassa kaikkien puolueideologioiden huonoimmat puolet.

 

On muistettava, että sosiaali- ja terveydenhuolto on julkisen sektorin ylivoimaisesti suurin menoerä, joka syö noin 60% kokonaispotista ja tällaista budjettivaltaa ei voida alistaa pikkumaiselle eturyhmäpolitikoinnille. Kirjoittajat eivät ainakaan asettaisi kavereiden suojatyöpaikkoja, varsinkaan näin tärkeässä asiassa, kansakunnan edun edelle.

 

Sekä kokoomuksen että keskustan ideologian vastainen

 

Uudistuksesta uhkaa tulla sekä kokoomuksen että keskustan kannattajien ideologinen painajainen. Nähdäksemme kokoomuslaisille olisi tärkeää, ettei tulonsiirtoja kaupunkialueilta syrjäseuduille toteutettaisi toteutuneiden kustannusten, vaan reilujen ja läpinäkyvien kriteerien mukaisesti. Kannustimien on oltava sellaisia, että toimijoille asetetaan riittävä intressi toimintojen tehokkaaseen järjestämiseen. Näiden tulonsiirtojen muuttaminen läpinäkyviksi, reiluiksi ja toiminnan tehostamiseen kannustaviksi asettunee korkeaksi prioriteetiksi kokoomuksen asialistalla.

 

Keskustalaisille ongelma on erityisesti keskitetty päätöksenteko, jossa budjettivalta on siirretty Arkadianmäelle kauas palvelunsaajasta. Lopullinen vallankäyttäjä on siis kaukana kansalaisen ulottumattomissa ja lähidemokratia vain nimellistä. Keskustan onkin ideologisesti luontevaa pyrkiä vallan hajauttamiseen ja päätösvallan siirtämiseen mahdollisimman lähelle kansalaisia.

 

Nyt keskustelussa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon malli yhdistää ideologisesti nurjimmat puolet molempien puolueiden aatteista. Jos järjestämisvastuu siirtyy maakunnille rahoituksen siirtyessä Arkadianmäelle, tulee tulonsiirroista automaattisia ja vaikeasti seurattavia. Järjestelmä kannustaa jokaista maakuntaa palkkaamaan maan parhaat sotelobbarit kerjäämään parhaimmat edut Arkadianmäeltä omaan maakuntaan. Maakunnan kannalta paras lopputulos tällaisessa mallissa saavutetaan investoimalla mahdollisimman paljon mahdollisimman kalliiseen infrastruktuuriin, jota on poliittisesti lähes mahdotonta purkaa investointien valmistuttua. Samalla järjestelmä kannustaa lisäämään muitakin menoja, aivan kuin vanhassa valtionosuusjärjestelmässä, jossa kunnille maksettiin valtionosuuksia niiden henkilöstön suhteessa.

 

Mallin lopputuloksena on siis vaikeasti hahmotettava tulonsiirtojärjestelmä, budjettivallan keskittyminen sekä alati paisuvat sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannukset – kaikki  katastrofin ainekset siis samassa paketissa.

 

On myös aikoihin eletty, kun Keskusta on keskittämässä rahoitusvaltaa maakunnista Helsinkiin täysin vapaaehtoisesti ja Kokoomus puolestaan jakamassa kaupunkilaisten rahat maalle ilman pidäkkeitä tai selkeää päämäärää.

 

Mikä siis neuvoksi?

 

Hallinnollinen kilpailu avainasemassa

 

Oscar Wilde lausui aikanaan: “Byrokratialla on taipumus kasvaa kohtaamaan kasvavasta byrokratiasta aiheutuvat tarpeet.” Tämä, myös Parkinsonin lakina tunnettu tendenssi, on valitettavasti universaali.*

Efektiä estämään on olemassa oikeastaan vain kolme pitkällä tähtäimellä tehokasta keinoa. Keinot ovat vallankäytön pidäkkeet ja rajoitteet, hallinnollinen kilpailu ja julkisten palvelujen laajuuden tarkka määrittely.

 

Pidäkkeiden ja rajoitteiden tarkoituksena on estää varojen suora väärinkäyttö ja kustannusten äkillinen karkaaminen käsistä. Pitkällä tähtäimellä ne eivät kuitenkaan estä kustannusten kasvua, mutta parhaimmillaan ne hidastavat kasvuvauhtia. Eli vaikka valittaisiin Hugo Chávez presidentiksi, ei vessapaperi heti loppuisi kaupan hyllyltä, mutta valitkaapas muutamalle jatkokaudelle, niin loppuu vessapaperin lisäksi myös ruoka.

 

Hallinnollinen kilpailu on se, joka takaa kustannusten pysymisen kurissa ja tarpeeksi pitkälle vietynä jopa kustannusten laskun. Soteuudistuksessa tämä tarkoittaa, että mikäli kustannukset kasvavat naapureita nopeammin, alkaa huonosti asioitaan hoitavan maakunnan väestö reagoida. Ensin luodaan kovaa painetta päättäjiä kohtaan ja lopulta muutetaan pois, mikäli muutosta ei ole luvassa. Tällainen järjestely estää tehottomuudet paremmin kuin mikään keskussuunnitelma. Lisäksi parhaat käytännöt pääsevät helpommin leviämään. Yhden mallin uudistuksissa parhaita käytänteitä ei koskaan edes synny.

 

Lopuksi on tehtävä selkeä rajanveto siitä, mikä kuuluu julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon piiriin ja mikä ei. Tällä varmistetaan, etteivät kustannukset pääse nousemaan sektorin oman itsemäärittelyn takia eikä resursseja siirretä akuutista hoidosta jonnekin, joka ei kuulu julkiselle sektorille laisinkaan. Kuinka paljon ei-lääketieteellisistä syistä tehtävää plastiikkakirurgiaa tulee kuulua julkiselle sektorille? Tai onko hedelmöityshoidot maksettava julkisista varoista? Vaikka julkinen keskustelu näistä asioista vaikeaa onkin, on se sitäkin tarpeellisempaa.

 

Ratkaisuna laaja itsehallinto ja maakuntavero

 

Ideaalissa maailmassa olisimme luoneet ymmärryksen menoista ja byrokratian mekanismeista jo 10–15 vuotta sitten. Niin pitkään olemme tienneet, ettei järjestelmämme ole kestävällä pohjalla ja että sitä on uudistettava. Tuolloin olisi riittänyt normituksen ja lakisääteisten tehtävien vähentäminen. Kunnat olisivat hoitaneet ongelman tuolloin itseohjautuvasti keskinäisen yhteistyön kautta. Mikäli olisimme toimineet tuolloin näin, olisi meillä tänä päivänä todennäköisesti optimaalisen kokoiset keskenään kilpailevat sotealueet, jotka olisivat syntyneet spontaanisti ja ilman hallituksen ohjausta saati nyt nähtyä hirveää vääntöä.

 

Valitettavasti tätä parasta uudistusmallia emme voi enää käyttää. Meillä on tällä hetkellä liikaa kriisikuntia ja uudistuksella on liian kiire. On siis pakko perustaa ylhäältä määritellyt alueet. Mikä siis olisi malli jolla maksimoidaan tehokkaat vallankäytön pidäkkeet, hallinnollinen kilpailu ja tehtävien määrittely?

 

Suosituin vallankäytön pidäke on demokratia. Demokratian toteuttamiseksi tarvitsemme maakuntavaalit, laajan itsehallinnon ja maakuntaverotuksen. Kansalaisten on voitava itse äänestää sotestaan, jotta poliitikot voidaan pitää rehellisinä ja tehokkuuteen pyrkivinä. Mikäli rahoitus tulee valtiolta, ei itsehallinnolla tai koko maakunnilla ole lopulta kuin vähäinen merkitys. Tällainen malli tulee muuttamaan rahan kuppaamisen maksimoinnin maakunnan pääasialliseksi kannustimeksi ja siten tosiasialliseksi tavoitteeksi.

 

Hallinnollinen kilpailu voidaan maksimoida sillä, että maakuntia on mahdollisimman monta. 18 on täysin riittävä määrä, mutta mikäli määrää vielä johonkin rukataan, tulisi sitä rukata ylöspäin eikä alaspäin. Mitä enemmän alueita, sitä paremmin hallinnollinen kilpailu tulee toimimaan. Parhaimmillaan jaloillaan voi äänestää vaihtamatta edes työpaikkaa, mikäli alueet saadaan pidettyä ihmisen kokoisina. Pienet alueet myös vahvistavat demokratiassa vaikuttamista ja vaikuttamisen laatua. Mikään ei saa kansalaisia luomaan päättäjilleen painetta samalla tavalla kuin läheltä löytyvä toimiva esimerkki asioiden paremmasta hoidosta. Ehkäpä juuri siksi se poliitikkoja pelottaakin.

 

Samalla päästään myös eroon ainaisesta vääntämisestä kuntaomisteisen, ulkoistetun, tilaaja-tuottajamallin, palvelusetelin ja yksityistetyn palvelun hyödyistä ja haitoista. Kaikille varmasti löytyy sijansa ja maakunnat osaavat takuulla itse päättää asiasta sosiaali- ja terveysministeriötä paremmin.  

 

Lopulta jäljelle jää kysymys, kuka määrittelee julkisen palvelun kattavuuden ja laadun? Parasta olisi, mikäli sen tekisivät mahdollisimman pitkälle maakunnat itse. Tällä tavalla jokainen valtion budjetissa pieneltä tuntuva yksityiskohtakin tulee tarkasteltua kunnolla läpi. Tämä johtanee joidenkin palvelujen karsimiseen julkisen kattavuuden alta ja toisaalta taas uusia toimenpiteitä otetaan varmasti nopeammin kattavuuden piiriin mikäli siihen on olemassa perusteet.

 

On myös selvää, että vaikka valtionosuusjärjestelmää on soteuudistuksen myötä uudistettava, ei sitä kannata romuttaa. Ei ole esimerkiksi mitään järkeä, ei inhimillisesti eikä taloudellisesti, siirtää vanhuksia kotiseudultaan syrjäseudulta toimivan vanhustenhuoltoinfran ja palvelujen ääreltä Helsinkiin.

 

Toimiva tasausjärjestelmä ottaa huomioon muutaman, selkeästi mitattavan kriteerin, joiden avulla eroja tasattaisiin tehokkaasti, läpinäkyvästi ja vastuullisuuteen kannustaen. Näitä voisivat olla esimerkiksi yli 65 vuotiaiden osuus väestöstä ja alle 16-vuotiaiden osuus väestöstä. Mitä kaikkea muuta tasausjärjestelmän tulee kattaa on lopulta poliittinen kysymys ja tärkeä sellainen.  Järjestelmän toimivuuden kannalta on kuitenkin tärkeintä, että mittarit ovat selkeitä, eivätkä kannusta tuhlailevuuteen.

 

Lopuksi on kommentoitava Arto Satosen hämmästyttävää väitettä, jonka mukaan uusi verottava hallinnon taso automaattisesti nostaisi kokonaisveroastetta. Olemme kyllä törmänneet erääseen teoriaan, jonka mukaan kilpailu, läpinäkyvyys ja kansalaisten kontrolli nostaisivat kustannuksia, emme vain aikaisemmin ole kuulleet sitä kokoomuslaisen suusta.

 

Lyhyesti

 

Mahdollisimman kattava itsehallinto, mahdollisimman paljon alueita, rahoitus mahdollisimman pitkälle palveluja käyttävältä väestöltä maakuntaveron muodossa ja suorat vaalit pitämään poliitikot rehellisinä. Hoidetaan soteuudistus kunnialla kotiin näillä lääkkeillä. Se on kaikkien etu.

 

Kirjoittajina toimivat Saul Schubak ja Mikko Kärnä. Saul Schubak on Kokoomuslainen mielipidevaikuttaja Helsingistä ja Mikko Kärnä on Keskustalainen kansanedustaja Lapista.

 

*Teoreettisempaa tarkastelua kaipaaville kehotamme tutustumaan esimerkiksi William Niskasen budjetinmaksimointimalliin

]]>
15 http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213012-maakuntavero-%E2%80%93-ainoa-jarkeva-ratkaisu-soteen#comments Kunnallinen itsehallinto Maakuntauudistus Maakuntavero Sote-uudistus Fri, 04 Mar 2016 06:50:11 +0000 Saul Schubak http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213012-maakuntavero-–-ainoa-jarkeva-ratkaisu-soteen
Human Cent-EU-pede III - Tulonsiirtounioni http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197881-human-cent-eu-pede-iii-tulonsiirtounioni <p>Tänään sain taiteellisen ahaa-elämyksen seuratessani Kreikan tuesta käytävää keskustelua. Olin syyttä trailerin perusteella pitänyt &ldquo;Human Centipede&rdquo; kauhuelokuvaa mauttomana ja älyttömänä roskana, jota en aio katsoa, mutta kuten hyvällä taiteella on tapana, avautui elokuvan&nbsp; syvällisempi sanoma vasta jälkikäteen.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Elokuva kuvaa nimittäin täydellisesti, allegorian keinoin, aikamme Eurooppaa. Pinnalla elokuva kertoo professorista, joka ompelee uhrinsa suistaan kiinni toistensa peräaukkoihin luodakseen ihmisistä koostuvan tuhatjalkaisen - itsenäisistä osista koostuvan organismin, joka jakaa ruoansulatusjärjestelmän.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Elokuvan hullu professori mitä ilmeisimmin kuvastaa Brysselin eurokommunisteja. Tämä kauhugenren Jean Monnet toteuttaa pakkomielteisesti, ideologiansa sokaisemana, suunnitelmaansa ja luo luonnottoman organismin aiemmin täysin terveistä ja itsenäisistä yksilöistä. Organismi on alusta asti tuhoon tuomittu, mutta mitättömät onnistumisen mahdollisuudet eivät lannista elokuvamme eurokommunistia pyrkimästä pitämään luomustaan elossa keinolla millä hyvänsä. Saati sitten missään vaiheessa kyseenalaistamaan ajatusmaailmansa ja purkamaan luomustaan. Moraalisia pidäkkeitä ei ole, sillä itsemääräämisoikeutta hän kunnioittaa vain juhlapuheissa.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Ihmisistä tehdyn tuhatjalkaisen ensimmäinen jonossa kuvastaa Kreikkaa. Takana tulevat yrittävät parhaansa mukaan protestoida, mutta Kreikka ei ymmärrä muiden protesteja. Se keskittyy ruinaamaan professorilta lisää ruokaa ja samalla valittaa ruoan heikkoa laatua ja liian pientä annoskokoa.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Viimeisenä jonossa tuleva kuvastaa Suomea. Se ei hyödy missään määrin koko järjestelystä, eikä ollut millään lailla osallinen tilanteen syntyyn. Suomen urhea kansa pyristelee jokaisella lihaksellaan toivotonta tilannettaan vastaan, mutta johtava pää ei reagoi - sillä on tapansa mukaan kieli liian syvällä ja ruskeana.<br /><br /><br />Suomen johto nielee ilomielin kaiken mitä tulee ja toivoo tällä tavalla pääsevänsä eurokomukan suosioon.&nbsp;Se toivoo salaa, että kaikkien vihaama Kreikka erotettaisiin organismista tajuamatta kuitenkaan, että seuraavana jonossa tulevat Portugal, Italia, Espanja ja Ranska jatkaisivat ateriointiaan entiseen malliin.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Yleisö jännittää tajuaako joku hajottaa organismin ennen kuin se tuhoaa kaikki jäsenensä, vai onko hullu professori saanut vakuutettua Suomenkin siitä, että Human Cent-EU-pede olisi pitkällä tähtäimellä elinkelpoinen ratkaisu. &nbsp;</p> <p>&nbsp;</p> <p>Ymmärrän että tarinan juoni kuulostaa täysin mielenvikaiselta ja sen takia en voikaan sitä kenellekään suositella, en edes itse aio katsoa elokuvaa. Tällaisella on kuitenkin omat vannoutuneet kannattajansa, sillä vaikka asiantuntijat tyrmäsivät koko hankkeen käsikirjoituksen ja vaikka kriitikot haukkuivat yksimielisesti jo ensimmäistä osaa ja jopa vaativat että toinen jäisi viimeiseksi, ollaan nyt suunnittelemassa kolmatta osaa. Kreikka saa jälleen tukipakettinsa, lähinnä muodosta ja kirjainyhdistelmästä on vielä epäselvyyttä.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Katsoin myös kakkososan trailerin. Se ei juuri eroa ykkösestä paitsi että huonojen jatko-osien normaalilla kaavalla kaikkea on isommin ja enemmän, eli Human Cent-EU-peden kokoa kasvatetaan parilla heikolla ja sairaalla Itä-eurooppalaisella jäsenellä. Lopputulos ei arvatenkaan toimi yhtään ensimmäistä paremmin.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Kolmatta osaa ei ole vielä julkaistu. Ennakkotietojen mukaan tällä kertaa on kasvatettu professorien määrää ja heitä kutsutaan leikkisästi viideksi presidentiksi. Tätä ihmisten pitkitetyllä kärsimyksellä mässäilevää tulonsiirtounionia tullaan markkinoimaan harhaanjohtavasti nimellä &rdquo;Final Sequence&rdquo;. Uskoo ken haluaa.<br /><br />Juonen tuntien uskallan ennustaa tämänkin tarinan loppuvan siten - tämänpäiväisestä äänestystuloksesta riippumatta - että paska valuu Suomalaiselle veronmaksajalle.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tänään sain taiteellisen ahaa-elämyksen seuratessani Kreikan tuesta käytävää keskustelua. Olin syyttä trailerin perusteella pitänyt “Human Centipede” kauhuelokuvaa mauttomana ja älyttömänä roskana, jota en aio katsoa, mutta kuten hyvällä taiteella on tapana, avautui elokuvan  syvällisempi sanoma vasta jälkikäteen.

 

Elokuva kuvaa nimittäin täydellisesti, allegorian keinoin, aikamme Eurooppaa. Pinnalla elokuva kertoo professorista, joka ompelee uhrinsa suistaan kiinni toistensa peräaukkoihin luodakseen ihmisistä koostuvan tuhatjalkaisen - itsenäisistä osista koostuvan organismin, joka jakaa ruoansulatusjärjestelmän.

 

Elokuvan hullu professori mitä ilmeisimmin kuvastaa Brysselin eurokommunisteja. Tämä kauhugenren Jean Monnet toteuttaa pakkomielteisesti, ideologiansa sokaisemana, suunnitelmaansa ja luo luonnottoman organismin aiemmin täysin terveistä ja itsenäisistä yksilöistä. Organismi on alusta asti tuhoon tuomittu, mutta mitättömät onnistumisen mahdollisuudet eivät lannista elokuvamme eurokommunistia pyrkimästä pitämään luomustaan elossa keinolla millä hyvänsä. Saati sitten missään vaiheessa kyseenalaistamaan ajatusmaailmansa ja purkamaan luomustaan. Moraalisia pidäkkeitä ei ole, sillä itsemääräämisoikeutta hän kunnioittaa vain juhlapuheissa.

 

Ihmisistä tehdyn tuhatjalkaisen ensimmäinen jonossa kuvastaa Kreikkaa. Takana tulevat yrittävät parhaansa mukaan protestoida, mutta Kreikka ei ymmärrä muiden protesteja. Se keskittyy ruinaamaan professorilta lisää ruokaa ja samalla valittaa ruoan heikkoa laatua ja liian pientä annoskokoa.

 

Viimeisenä jonossa tuleva kuvastaa Suomea. Se ei hyödy missään määrin koko järjestelystä, eikä ollut millään lailla osallinen tilanteen syntyyn. Suomen urhea kansa pyristelee jokaisella lihaksellaan toivotonta tilannettaan vastaan, mutta johtava pää ei reagoi - sillä on tapansa mukaan kieli liian syvällä ja ruskeana.


Suomen johto nielee ilomielin kaiken mitä tulee ja toivoo tällä tavalla pääsevänsä eurokomukan suosioon. Se toivoo salaa, että kaikkien vihaama Kreikka erotettaisiin organismista tajuamatta kuitenkaan, että seuraavana jonossa tulevat Portugal, Italia, Espanja ja Ranska jatkaisivat ateriointiaan entiseen malliin.

 

Yleisö jännittää tajuaako joku hajottaa organismin ennen kuin se tuhoaa kaikki jäsenensä, vai onko hullu professori saanut vakuutettua Suomenkin siitä, että Human Cent-EU-pede olisi pitkällä tähtäimellä elinkelpoinen ratkaisu.  

 

Ymmärrän että tarinan juoni kuulostaa täysin mielenvikaiselta ja sen takia en voikaan sitä kenellekään suositella, en edes itse aio katsoa elokuvaa. Tällaisella on kuitenkin omat vannoutuneet kannattajansa, sillä vaikka asiantuntijat tyrmäsivät koko hankkeen käsikirjoituksen ja vaikka kriitikot haukkuivat yksimielisesti jo ensimmäistä osaa ja jopa vaativat että toinen jäisi viimeiseksi, ollaan nyt suunnittelemassa kolmatta osaa. Kreikka saa jälleen tukipakettinsa, lähinnä muodosta ja kirjainyhdistelmästä on vielä epäselvyyttä.

 

Katsoin myös kakkososan trailerin. Se ei juuri eroa ykkösestä paitsi että huonojen jatko-osien normaalilla kaavalla kaikkea on isommin ja enemmän, eli Human Cent-EU-peden kokoa kasvatetaan parilla heikolla ja sairaalla Itä-eurooppalaisella jäsenellä. Lopputulos ei arvatenkaan toimi yhtään ensimmäistä paremmin.

 

Kolmatta osaa ei ole vielä julkaistu. Ennakkotietojen mukaan tällä kertaa on kasvatettu professorien määrää ja heitä kutsutaan leikkisästi viideksi presidentiksi. Tätä ihmisten pitkitetyllä kärsimyksellä mässäilevää tulonsiirtounionia tullaan markkinoimaan harhaanjohtavasti nimellä ”Final Sequence”. Uskoo ken haluaa.

Juonen tuntien uskallan ennustaa tämänkin tarinan loppuvan siten - tämänpäiväisestä äänestystuloksesta riippumatta - että paska valuu Suomalaiselle veronmaksajalle. 

]]>
7 http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197881-human-cent-eu-pede-iii-tulonsiirtounioni#comments Sun, 05 Jul 2015 12:55:40 +0000 Saul Schubak http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197881-human-cent-eu-pede-iii-tulonsiirtounioni
Kokoomusnuoret: Oikeistotaistolaisia vai puoluejohdon sylikoiria? http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/146266-kokoomusnuoret-oikeistotaistolaisia-vai-puoluejohdon-sylikoiria <p>Perjantaisessa <a href="http://nyt.fi/20130802-mitae-ajattelin-taenaeaen-kokoomusnuoret-ovat-taemaen-paeivaen-taistolaisia/">NyT-Liitteessä</a> toimittaja Maria Pettersson maalailee yhtäläisyysmerkkejä Kokoomusnuorten ja 70-luvun taistolaisliikkeen välille.&nbsp; Vaikka Kokoomusnuorten vertaaminen vasemmistoporukkaan, joka ihannoi ihmisoikeuksia sortavaa kommunistidiktatuuria, onkin ilmiselvä provokaatio, nettitermein puhdasoppinen trollaus, nostetaan siinä tärkeä teema esiin. Suomettumisen haamu nimittäin kummittelee vieläkin yllämme. Näkemysero on siinä, että minun mielestäni Kokoomusnuoret ovat nimenomaan tehneet tärkeää työtä tämän kyseenalaisen perinnön häivyttämiseksi.</p><p><br />Pettersson näkee osallistumisemme Yhdysvaltain republikaanien puoluekokoukseen osoituksena kritiikittömästä suurvaltaihannoinnista. Todellisuudessa kyse on uusien näkökulmien hakemisesta suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelta. Suomalaista keskustelukulttuuria syytetään usein siitä, että tänne mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Keskustelu junnaa samoilla radoilla vuosikymmenestä toiseen ja ehdotukset jäävät usein kosmeettisiin paikkauksiin, hajalla olevien mallien suurimpien näkyvien vikojen korjaamiseksi. </p><p><br />Monesti tarvittaisiin kuitenkin uusia malleja, jotta perustavanlaatuiset ongelmat saataisiin ratkaistua. Sisäänpäin käpertymisen sijasta, tämä vaatii muiden maiden mallien tarkastelemista ja heidän kokemuksistaan opiksi ottamista.</p><p><br />Yhdysvallat on perustettu yksilön oikeuksien tunnustamiselle ja julkisen vallan tiukalle rajaamiselle. Maan keskustelukulttuuria värittää tänäkin päivänä terve pelko keskusvallan kasvua kohtaan. Muun muassa itsenäinen korkein oikeus olisi instituutio josta voisimme ottaa mallia.</p><p><br />Itseasiassa taistolaisuuden eräs haitallinen jäänne on maahamme pesiytynyt epä-älyllinen Amerikanvastaisuus. Käsittääkseni tämä on iskostettu suomalaisiin Reaganin aikana yleisradiota johtaneiden entisten taistolaisten toimesta. Kun aikanaan reporadio on syöttänyt Amerikanvastaisuutta joka tuutista, on ymmärrettävää, että tämä on vaikuttanut Suomalaisten mielipiteisiin maasta. </p><p><br />Olemme viime vuosien aikana hakeneet vaikutteita myös Tanskasta työllisyyspolitiikan hoitoon, Kanadasta maahanmuuttopolitiikan järkevöittämiseksi, Singaporesta parhaita käytäntöjä terveydenhuollon korjaamiseksi, Virosta yhteisöveroon ja Ruotsista sairauspäivien karsimiseksi. Näiden mallien pohjalta laaditut ehdotukset ovat herättäneet joskus kovaakin kritiikkiä. Mielestäni kriittisistä ensireaktioista huolimatta jonkun on tuotava uusia ajatuksia Suomalaiseen poliittiseen keskusteluun. Toivottavasti Kokoomusnuoret on jatkossakin tällainen taho. </p><p><br /><strong>Politiikan tekijä vai puoluejohdon sylikoira</strong></p><p><br />Poliittisissa nuorisojärjestöissä on jatkuvasti tehtävä valintaa sen välillä edistääkö kritiikittömästi vallitsevan puoluejohdon näkemyksiä vai vetääkö omaa riippumatonta linjaa Suomen saattamiseksi oikeille uomilleen. Poliittiselle uralle tai virkamiesuralle hakeutuville syntyy kova kiusaus miellyttää kulloinkin vallassa olevia päästäkseen helpointa tietä etenemään. Jotta näin ei pääsisi käymään, on politiikassa ensisijassa ideologisista syistä mukana olevien velvollisuus pitää huoli, että järjestöt keskittyisivät tekemään sitä tehtävää joka niille on annettu.</p><p>&nbsp;</p><p>Kokoomusnuoret on onnistunut luomaan itselleen profiilia ennakkoluulottomasti uusia asioita poliittiseen keskusteluun tuovana järjestönä. Pidän ehdottoman tärkeänä että järjestö pysyy tällä linjalla jatkossakin. Nyt on käsillä se hetki kun seuraavan parin vuoden linja taas pitkälti määrittyy. </p><p><br />Seuraavan parin viikon aikana Kokoomusnuorten jäsenistö valitsee postiäänestyksellä puheenjohtajan. Valinta tehdään kahden erittäin pätevän ehdokkaan väliltä. Oma ääneni kohdistuu Pohjalaiseen <a href="http://susannakoski.fi/">Susanna Koskeen</a>. Uskon että hänen johdollaan Kokoomusnuoret tulee olemaan jatkossakin politiikassa aloitteentekijä.</p><p><br />Politiikkaa tehdään pitkällä tähtäimellä siten, että on selkeä visio jota kohti mennä. Susannan vaalislogan: ”yksilön puolella kontrolliyhteiskuntaa vastaan” kiteyttää mielestäni hyvin sen suunnan, mihin tätä yhteiskuntaa tulisi viedä. </p><p><br /><strong>Eurovaalit näytön paikka</strong></p><p><br />Ensi vuonna järjestettävät eurovaalit on seuraava tilaisuus jossa mitataan poliittisten toimijoiden itsenäisyys. Euroopan Unionissa jos missä on suuri kiusaus mennä poliittisen valtavirran mukana ja omaksua kritiikitön federalistinäkemys ja taata näin eteneminen eurobyrokratian herrahississä. Petterssonin taistolaisvertaus toimii paljon paremmin puhuttaessa tämän päivän eurouskovaisuudesta. Sanoisin jopa, että eurouskovaiset ovat tämän päivän taistolaisia. </p><p><br />Suurvalta johon kumarretaan tänä päivänä ilman kritiikin häivää, kuin neuvostoliittoa konsanaan, on Euroopan Unioni. ”Euro on pelastettava hinnalla millä hyvänsä”, ”apupaketeille ei ole vaihtoehtoja” ja ”fiskaali ja pankkiunioni ovat välttämättömiä unionin toiminnalle” ovat esimerkkejä eurointoilijoiden iskulauseista. Nyt tarvittaisiin uusia avauksia ja uutta virtaa ummehtuneeseen keskusteluun. Uutta näkemystä olisi tuotavissa keskusteluun esimerkiksi juuri Yhdysvalloista, jossa keskusvallan ja osavaltioiden päätöksenteko on paljon selkeämmin määritelty.&nbsp; Tervettä kritiikkiä on voitava nostaa esiin myös EUta kohtaan. Tämä tulee olemaan Kokoomusnuorten suurin haaste ensi vuonna. Toivottavasti kantti kestää. </p><p><br />Kantaa ottamalla saa osakseen joskus kovaakin kritiikkiä. Mieluummin kuitenkin luen välillä asiattomia taistolaisvertauksia, kuin olen mukana hajuttomassa, mauttomassa ja värittömässä järjestössä, joka keskittyy nostamaan tyhjänpäiväisiä poliittisia broilereita. Tämän maailman Maria Petterssonit provosoikoon jatkossakin, mutta jos taistolaisuutta halutaan löytää, kannattaa sitä etsiä jostain aivan muualta kuin Kokoomusnuorista.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Perjantaisessa NyT-Liitteessä toimittaja Maria Pettersson maalailee yhtäläisyysmerkkejä Kokoomusnuorten ja 70-luvun taistolaisliikkeen välille.  Vaikka Kokoomusnuorten vertaaminen vasemmistoporukkaan, joka ihannoi ihmisoikeuksia sortavaa kommunistidiktatuuria, onkin ilmiselvä provokaatio, nettitermein puhdasoppinen trollaus, nostetaan siinä tärkeä teema esiin. Suomettumisen haamu nimittäin kummittelee vieläkin yllämme. Näkemysero on siinä, että minun mielestäni Kokoomusnuoret ovat nimenomaan tehneet tärkeää työtä tämän kyseenalaisen perinnön häivyttämiseksi.


Pettersson näkee osallistumisemme Yhdysvaltain republikaanien puoluekokoukseen osoituksena kritiikittömästä suurvaltaihannoinnista. Todellisuudessa kyse on uusien näkökulmien hakemisesta suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelta. Suomalaista keskustelukulttuuria syytetään usein siitä, että tänne mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Keskustelu junnaa samoilla radoilla vuosikymmenestä toiseen ja ehdotukset jäävät usein kosmeettisiin paikkauksiin, hajalla olevien mallien suurimpien näkyvien vikojen korjaamiseksi.


Monesti tarvittaisiin kuitenkin uusia malleja, jotta perustavanlaatuiset ongelmat saataisiin ratkaistua. Sisäänpäin käpertymisen sijasta, tämä vaatii muiden maiden mallien tarkastelemista ja heidän kokemuksistaan opiksi ottamista.


Yhdysvallat on perustettu yksilön oikeuksien tunnustamiselle ja julkisen vallan tiukalle rajaamiselle. Maan keskustelukulttuuria värittää tänäkin päivänä terve pelko keskusvallan kasvua kohtaan. Muun muassa itsenäinen korkein oikeus olisi instituutio josta voisimme ottaa mallia.


Itseasiassa taistolaisuuden eräs haitallinen jäänne on maahamme pesiytynyt epä-älyllinen Amerikanvastaisuus. Käsittääkseni tämä on iskostettu suomalaisiin Reaganin aikana yleisradiota johtaneiden entisten taistolaisten toimesta. Kun aikanaan reporadio on syöttänyt Amerikanvastaisuutta joka tuutista, on ymmärrettävää, että tämä on vaikuttanut Suomalaisten mielipiteisiin maasta.


Olemme viime vuosien aikana hakeneet vaikutteita myös Tanskasta työllisyyspolitiikan hoitoon, Kanadasta maahanmuuttopolitiikan järkevöittämiseksi, Singaporesta parhaita käytäntöjä terveydenhuollon korjaamiseksi, Virosta yhteisöveroon ja Ruotsista sairauspäivien karsimiseksi. Näiden mallien pohjalta laaditut ehdotukset ovat herättäneet joskus kovaakin kritiikkiä. Mielestäni kriittisistä ensireaktioista huolimatta jonkun on tuotava uusia ajatuksia Suomalaiseen poliittiseen keskusteluun. Toivottavasti Kokoomusnuoret on jatkossakin tällainen taho.


Politiikan tekijä vai puoluejohdon sylikoira


Poliittisissa nuorisojärjestöissä on jatkuvasti tehtävä valintaa sen välillä edistääkö kritiikittömästi vallitsevan puoluejohdon näkemyksiä vai vetääkö omaa riippumatonta linjaa Suomen saattamiseksi oikeille uomilleen. Poliittiselle uralle tai virkamiesuralle hakeutuville syntyy kova kiusaus miellyttää kulloinkin vallassa olevia päästäkseen helpointa tietä etenemään. Jotta näin ei pääsisi käymään, on politiikassa ensisijassa ideologisista syistä mukana olevien velvollisuus pitää huoli, että järjestöt keskittyisivät tekemään sitä tehtävää joka niille on annettu.

 

Kokoomusnuoret on onnistunut luomaan itselleen profiilia ennakkoluulottomasti uusia asioita poliittiseen keskusteluun tuovana järjestönä. Pidän ehdottoman tärkeänä että järjestö pysyy tällä linjalla jatkossakin. Nyt on käsillä se hetki kun seuraavan parin vuoden linja taas pitkälti määrittyy.


Seuraavan parin viikon aikana Kokoomusnuorten jäsenistö valitsee postiäänestyksellä puheenjohtajan. Valinta tehdään kahden erittäin pätevän ehdokkaan väliltä. Oma ääneni kohdistuu Pohjalaiseen Susanna Koskeen. Uskon että hänen johdollaan Kokoomusnuoret tulee olemaan jatkossakin politiikassa aloitteentekijä.


Politiikkaa tehdään pitkällä tähtäimellä siten, että on selkeä visio jota kohti mennä. Susannan vaalislogan: ”yksilön puolella kontrolliyhteiskuntaa vastaan” kiteyttää mielestäni hyvin sen suunnan, mihin tätä yhteiskuntaa tulisi viedä.


Eurovaalit näytön paikka


Ensi vuonna järjestettävät eurovaalit on seuraava tilaisuus jossa mitataan poliittisten toimijoiden itsenäisyys. Euroopan Unionissa jos missä on suuri kiusaus mennä poliittisen valtavirran mukana ja omaksua kritiikitön federalistinäkemys ja taata näin eteneminen eurobyrokratian herrahississä. Petterssonin taistolaisvertaus toimii paljon paremmin puhuttaessa tämän päivän eurouskovaisuudesta. Sanoisin jopa, että eurouskovaiset ovat tämän päivän taistolaisia.


Suurvalta johon kumarretaan tänä päivänä ilman kritiikin häivää, kuin neuvostoliittoa konsanaan, on Euroopan Unioni. ”Euro on pelastettava hinnalla millä hyvänsä”, ”apupaketeille ei ole vaihtoehtoja” ja ”fiskaali ja pankkiunioni ovat välttämättömiä unionin toiminnalle” ovat esimerkkejä eurointoilijoiden iskulauseista. Nyt tarvittaisiin uusia avauksia ja uutta virtaa ummehtuneeseen keskusteluun. Uutta näkemystä olisi tuotavissa keskusteluun esimerkiksi juuri Yhdysvalloista, jossa keskusvallan ja osavaltioiden päätöksenteko on paljon selkeämmin määritelty.  Tervettä kritiikkiä on voitava nostaa esiin myös EUta kohtaan. Tämä tulee olemaan Kokoomusnuorten suurin haaste ensi vuonna. Toivottavasti kantti kestää.


Kantaa ottamalla saa osakseen joskus kovaakin kritiikkiä. Mieluummin kuitenkin luen välillä asiattomia taistolaisvertauksia, kuin olen mukana hajuttomassa, mauttomassa ja värittömässä järjestössä, joka keskittyy nostamaan tyhjänpäiväisiä poliittisia broilereita. Tämän maailman Maria Petterssonit provosoikoon jatkossakin, mutta jos taistolaisuutta halutaan löytää, kannattaa sitä etsiä jostain aivan muualta kuin Kokoomusnuorista.

]]>
51 http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/146266-kokoomusnuoret-oikeistotaistolaisia-vai-puoluejohdon-sylikoiria#comments Mon, 05 Aug 2013 08:51:43 +0000 Saul Schubak http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/146266-kokoomusnuoret-oikeistotaistolaisia-vai-puoluejohdon-sylikoiria
Yhteiskuntarauhan myytti http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142250-yhteiskuntarauhan-myytti <p>Liika vapaus on pahasta. Tulonsiirrot ovat myös rikkaiden etu, tasaisen tulonjaon ollessa välttämätön yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi. Ilman progressiivista verotusta ja maksutonta kaikkea köyhät nousevat kapinaan ja rikkaat joutuvat linnoittautumaan korkeiden muurien taakse, aseistautuneiden miesten vahtiessa vartiotorneistaan, että köyhät pysyvät poissa. Näin meille ainakin vasemmisto uskottelee.</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Väite juontaa juurensa Marxilaiseen luokkateoriaan, jossa talous on nollasummapeli &nbsp;ja “työtätekevien luokan” on väkivalloin otettava “omistavan luokan” pääomasta itselleen kuuluva osa. Teoria on naiivin materialistinen ja perustuu oletukselle, että ihmisiä kiinnostaa vain rahallinen varallisuus, joko absoluuttinen tai suhteellinen. Tämän ajatuksen mukaan kun köyhä lukee yhden uutisen liikaa Vesa Keskisen uudesta urheiluautosta, katkeaa kamelin selkä ja hän rynnii kaduille tuhoamaan kaiken tieltään. </p><p><br /><br /></p><p dir="ltr"><strong>Mitä sanoo tieteellinen tutkimus?</strong></p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Kaiken asiasta viljellyn propagandan jälkeen luulisi tieteellisen tutkimuksen tukevan vahvasti vasemmistolaista tarinaa. Aiheesta tehdyt niin kutsutut tutkimukset eivät useinkaan ole muuta kuin yksinkertaisia korrelaatioita valikoidulla datalla, jotka on luotu lähinnä pönkittämään omia mielikuvia. Surullisenkuuluisa esimerkki tästä on vasemmiston laajasti siteeraama, mutta <a href="http://spiritleveldelusion.blogspot.fi/">tiedeyhteisön täysin teilaama</a> Spirit Level, joka pyrkii näyttämään tuloerojen yhteyden suunnilleen kaikkeen pahaan. Tilastotieteeseen perehtymättömille hyvä nyrkkisääntö pitää mielessä on: Vale, emävale, tilasto.</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Oikeaa empiiristä tutkimusta sitä vastoin edustaa Edward Stringhamin ja Peter Levendiksen <a href="http://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=1730022">tutkimus</a> vuodelta 2010. Myös he löytävät tilastollisesti merkittävän yhteyden nousevien tuloerojen ja väkivallan välillä. &nbsp;Tutkimuksen mukaan kuitenkin vapailla markkinoilla on vähemmän väkivaltaa. Tutkijat päätyvät suosittelemaan talouden vapauttamista parhaana keinona taata turvallinen yhteiskunta.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr"><strong>Mikä sitten aiheuttaa mellakoita, jos eivät tuloerot? </strong></p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Ihminen on kautta aikojen noussut horjuttamaan vallitsevaa järjestystä, Rooman orjakapinoista aina tämän päivän ruotsalaiseen lähiömellakointiin. Äkkiseltään voisi kuvitella, että näitä levottomuuksia yhdistäisi köyhyys ja suuret tuloerot. Tämä on kuitenkin väärä näkemys. Köyhyys ja tuloerot itsessään eivät ole koskaan aiheuttanut yhtään mellakkaa tai kansannousua.</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Ihmiset nousevat mellakoimaan kun heillä ei ole riittävää vapautta tai mahdollisuutta parantaa omaa asemaansa laillisin keinoin. Tällaiseen tilanteeseen ovat historiallisesti johtaneet kaupankäynnin esteet, työnteon rajoitteet ja omistusoikeuksien puute. Edes antiikin Rooman orjamellakat eivät johtuneet tuloeroista, vaan siitä ettei orjilla ollut mahdollisuuksia parantaa omaa asemaansa. Taloudellinen epätasa-arvo ei ollut myöskään valistusajan kansannousujen ja vallankumousten perimmäinen syy. Ranskan vallankumouksen alla kansa näki nälkää, koska he eivät aatelin erioikeuksien ja korkean verotuksen vuoksi saaneet pitää oman työnsä hedelmiä.</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Ihminen voi olla kuinka köyhä tahansa, mutta samalla aivan tyytyväinen elämäänsä, mikäli häntä ei kukaan erityisesti riistä. Vastaavasti yksilön kaikki materiaaliset perustarpeet voidaan valtion puolesta tyydyttää, mutta silti hän nousee barrikadeille jos hänellä ei ole riittävää vapautta parantaa omaa asemaansa omalla työllään. Jälkimmäisestä esimerkkinä <a href="http://www.spectator.co.uk/features/8927011/why-sweden-has-riots/">Ruotsin mellakointi</a>, jonka yksi syy on maahanmuuttajien säännönmukainen jääminen työmarkkinoiden ja yrityselämän ulkopuolelle.</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Mitä jos Husbyn nuoret voisivat mennä töihin vapaasti sopimillaan palkoilla, joita eivät yleissitovuudet rajoita? Mitä jos verotus olisi sillä tasolla että työnteko olisi kannattavampaa kuin sossulla eläminen? Husbyssä on toki muitakin ongelmia, mutta tuskin täyspäiväisiä töitä tekevät osallistuisivat samalla innolla autonpoltto- ja poliisinpotkimistalkoisiin.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr"><strong>Rauhanomainen yhteistyö luo turvallisen yhteiskunnan</strong></p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Marxilainen käsitys kapitalismin julmasta luonteesta on siis ristiriidassa logiikan, historian ja arkipäivän kokemusten kanssa. Nimenomaan markkinataloudessa on luotava hyötyä jollekin muulle, jotta itsekin pääsisi tienaamaan. Epärehellinen yrittäjä voi hyötyä muiden kustannuksella oikeastaan vain käyttämällä hyväkseen lainsäätäjän antamia erivapauksia.</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Vapaa markkinatalous edellyttää yritykseltä jatkuvaa vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa, ja väärinkäytökset tuhoaisivat hyvin nopeasti olemassa olevat asiakassuhteet samoin kuin mahdollisuuden saada kunnollista työvoimaa. </p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Jatkuvasti parantuvien liikenneyhteyksien ja viestintävälineiden aikakaudella yritys tarvitsee menestyäkseen luottamukseen perustuvia suhteita ja hyvää mainetta. Sosiaalinen media voi tehdä väärinkäytöksiä harrastavalle yritykselle nopeasti pahaa jälkeä. </p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Ajatus ei ole mitenkään uusi. Jo valistusajan filosofit Adam Smithista Frédéric Bastiatiin <a href="http://atlasnetwork.org/blog/2010/10/bastiats-legacy/#ref1">ymmärsivät</a> kaupankäynnin rauhaa edistävän vaikutuksen. Hekin painottivat kirjoituksissaan markkinatalouden yhteiskuntaa sivistävää ja rauhanomaista yhteiseloa edistävää vaikutusta. Historiaa tutkimalla näemme, miten demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio ovat kasvaneet juuri markkinatalouden pohjalta. </p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Arabikevään alkuunpaneva sysäys oli itsensä tuleen sytyttänyt <a href="http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,2044723,00.html">tunisialainen vihanneskauppias</a>. Hän ei suinkaan tehnyt polttoitsemurhaa äärimmäisen köyhyytensä vuoksi, vaan koska valtio oli estänyt häntä myymästä vihanneksiaan ja hajottaneet hänen vihanneskojunsa. He olivat vieneet mieheltä ainoan keinon parantaa kurjaa tilannettaan. Vapaassa yhteiskunnassa tällaisia yhteenottoja ei olisi. Vihannesten myyntiin ei tarvittaisi viranomaisten erillistä lupaa. </p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Yhteiskuntarauha ei siis murene miljonäärin autokauppojen myötä. Se toki kertoo köyhälle, että asiat voisivat olla paremmin, mutta niin kauan kun ihminen voi omalla ahkeruudellaan parantaa omaa elämäänsä toimii tämä korkeintaan motivaattorina yrittää enemmän. </p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr"><strong>Suomen yhteiskuntarauha vaarassa</strong></p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Yhteiskuntarauhasta ollaan syystäkin aika ajoin huolissaan. Tosin, kuten yllä kirjoitamme, ovat ongelmat aivan toisia, kuin mitä yleensä väitetään. </p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Suomessa on aina 70-luvulta saakka kasvatettu syrjäytynyttä elättiluokkaa, jota eri sääntelyn avulla pidetään työvoiman ja tuottavan yhteiskunnan ulkopuolella. Esimerkki tällaisesta lainsäädännöstä on yleissitovat työehtosopimukset jota liberan torstaina julkaisema <a href="http://libera.fi/libera-uusi/wp-content/uploads/2013/06/Umpikujassa.pdf">pamfletti</a> ansiokkaasti ruotii. Toinen syy on jatkuvasti kasvava lupabyrokratia, jonka johdosta harvaa asiaa voi tehdä ilman lupia ja lisenssejä. Kohta ei tarvitse enää edes säännellä, kun ihmisiin on saatu iskostettua <a href="http://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/141335-koyha-ala-tekeydy-uhriksi">uhrimentaliteetti</a>, joka estää edes yrittämästä.</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Yhteiskuntarauhan turvaamiseksi olisikin pikimmiten muutettava järjestelmäämme siten, että ihmisillä olisi taas mahdollisuus parantaa omaa tilannettaan: Mennä töihin, yrittää, ottaa vastuuta itsestään ja lähimmäisistään.</p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Benjamin Franklinin mukaan se joka on valmis uhraamaan vapauden turvallisuuden takia, ei ansaitse kumpaakaan. Me tunnumme uhranneen vapautemme ja samalla vielä vähentäneet turvallisuuttammekin. </p><p>&nbsp;</p><p dir="ltr">Vaikka vapaus ei sinulle olisikaan tärkeä arvo, niin yhteiskuntarauhan takia olisi pikimmiten alettava toimia. Meidän täytyy alkaa purkaa luomaamme sääntely- ja verohelvettiä, jotta myös heikommassa asemassa olevilla olisi toivoa paremmasta huomisesta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Liika vapaus on pahasta. Tulonsiirrot ovat myös rikkaiden etu, tasaisen tulonjaon ollessa välttämätön yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi. Ilman progressiivista verotusta ja maksutonta kaikkea köyhät nousevat kapinaan ja rikkaat joutuvat linnoittautumaan korkeiden muurien taakse, aseistautuneiden miesten vahtiessa vartiotorneistaan, että köyhät pysyvät poissa. Näin meille ainakin vasemmisto uskottelee.

 

Väite juontaa juurensa Marxilaiseen luokkateoriaan, jossa talous on nollasummapeli  ja “työtätekevien luokan” on väkivalloin otettava “omistavan luokan” pääomasta itselleen kuuluva osa. Teoria on naiivin materialistinen ja perustuu oletukselle, että ihmisiä kiinnostaa vain rahallinen varallisuus, joko absoluuttinen tai suhteellinen. Tämän ajatuksen mukaan kun köyhä lukee yhden uutisen liikaa Vesa Keskisen uudesta urheiluautosta, katkeaa kamelin selkä ja hän rynnii kaduille tuhoamaan kaiken tieltään.



Mitä sanoo tieteellinen tutkimus?

 

Kaiken asiasta viljellyn propagandan jälkeen luulisi tieteellisen tutkimuksen tukevan vahvasti vasemmistolaista tarinaa. Aiheesta tehdyt niin kutsutut tutkimukset eivät useinkaan ole muuta kuin yksinkertaisia korrelaatioita valikoidulla datalla, jotka on luotu lähinnä pönkittämään omia mielikuvia. Surullisenkuuluisa esimerkki tästä on vasemmiston laajasti siteeraama, mutta tiedeyhteisön täysin teilaama Spirit Level, joka pyrkii näyttämään tuloerojen yhteyden suunnilleen kaikkeen pahaan. Tilastotieteeseen perehtymättömille hyvä nyrkkisääntö pitää mielessä on: Vale, emävale, tilasto.

 

Oikeaa empiiristä tutkimusta sitä vastoin edustaa Edward Stringhamin ja Peter Levendiksen tutkimus vuodelta 2010. Myös he löytävät tilastollisesti merkittävän yhteyden nousevien tuloerojen ja väkivallan välillä.  Tutkimuksen mukaan kuitenkin vapailla markkinoilla on vähemmän väkivaltaa. Tutkijat päätyvät suosittelemaan talouden vapauttamista parhaana keinona taata turvallinen yhteiskunta.

 

 

Mikä sitten aiheuttaa mellakoita, jos eivät tuloerot?

 

Ihminen on kautta aikojen noussut horjuttamaan vallitsevaa järjestystä, Rooman orjakapinoista aina tämän päivän ruotsalaiseen lähiömellakointiin. Äkkiseltään voisi kuvitella, että näitä levottomuuksia yhdistäisi köyhyys ja suuret tuloerot. Tämä on kuitenkin väärä näkemys. Köyhyys ja tuloerot itsessään eivät ole koskaan aiheuttanut yhtään mellakkaa tai kansannousua.

 

Ihmiset nousevat mellakoimaan kun heillä ei ole riittävää vapautta tai mahdollisuutta parantaa omaa asemaansa laillisin keinoin. Tällaiseen tilanteeseen ovat historiallisesti johtaneet kaupankäynnin esteet, työnteon rajoitteet ja omistusoikeuksien puute. Edes antiikin Rooman orjamellakat eivät johtuneet tuloeroista, vaan siitä ettei orjilla ollut mahdollisuuksia parantaa omaa asemaansa. Taloudellinen epätasa-arvo ei ollut myöskään valistusajan kansannousujen ja vallankumousten perimmäinen syy. Ranskan vallankumouksen alla kansa näki nälkää, koska he eivät aatelin erioikeuksien ja korkean verotuksen vuoksi saaneet pitää oman työnsä hedelmiä.

 

Ihminen voi olla kuinka köyhä tahansa, mutta samalla aivan tyytyväinen elämäänsä, mikäli häntä ei kukaan erityisesti riistä. Vastaavasti yksilön kaikki materiaaliset perustarpeet voidaan valtion puolesta tyydyttää, mutta silti hän nousee barrikadeille jos hänellä ei ole riittävää vapautta parantaa omaa asemaansa omalla työllään. Jälkimmäisestä esimerkkinä Ruotsin mellakointi, jonka yksi syy on maahanmuuttajien säännönmukainen jääminen työmarkkinoiden ja yrityselämän ulkopuolelle.

 

Mitä jos Husbyn nuoret voisivat mennä töihin vapaasti sopimillaan palkoilla, joita eivät yleissitovuudet rajoita? Mitä jos verotus olisi sillä tasolla että työnteko olisi kannattavampaa kuin sossulla eläminen? Husbyssä on toki muitakin ongelmia, mutta tuskin täyspäiväisiä töitä tekevät osallistuisivat samalla innolla autonpoltto- ja poliisinpotkimistalkoisiin.

 

 

Rauhanomainen yhteistyö luo turvallisen yhteiskunnan

 

Marxilainen käsitys kapitalismin julmasta luonteesta on siis ristiriidassa logiikan, historian ja arkipäivän kokemusten kanssa. Nimenomaan markkinataloudessa on luotava hyötyä jollekin muulle, jotta itsekin pääsisi tienaamaan. Epärehellinen yrittäjä voi hyötyä muiden kustannuksella oikeastaan vain käyttämällä hyväkseen lainsäätäjän antamia erivapauksia.

 

Vapaa markkinatalous edellyttää yritykseltä jatkuvaa vuorovaikutusta ympäröivän yhteiskunnan kanssa, ja väärinkäytökset tuhoaisivat hyvin nopeasti olemassa olevat asiakassuhteet samoin kuin mahdollisuuden saada kunnollista työvoimaa.

 

Jatkuvasti parantuvien liikenneyhteyksien ja viestintävälineiden aikakaudella yritys tarvitsee menestyäkseen luottamukseen perustuvia suhteita ja hyvää mainetta. Sosiaalinen media voi tehdä väärinkäytöksiä harrastavalle yritykselle nopeasti pahaa jälkeä.

 

Ajatus ei ole mitenkään uusi. Jo valistusajan filosofit Adam Smithista Frédéric Bastiatiin ymmärsivät kaupankäynnin rauhaa edistävän vaikutuksen. Hekin painottivat kirjoituksissaan markkinatalouden yhteiskuntaa sivistävää ja rauhanomaista yhteiseloa edistävää vaikutusta. Historiaa tutkimalla näemme, miten demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio ovat kasvaneet juuri markkinatalouden pohjalta.

 

Arabikevään alkuunpaneva sysäys oli itsensä tuleen sytyttänyt tunisialainen vihanneskauppias. Hän ei suinkaan tehnyt polttoitsemurhaa äärimmäisen köyhyytensä vuoksi, vaan koska valtio oli estänyt häntä myymästä vihanneksiaan ja hajottaneet hänen vihanneskojunsa. He olivat vieneet mieheltä ainoan keinon parantaa kurjaa tilannettaan. Vapaassa yhteiskunnassa tällaisia yhteenottoja ei olisi. Vihannesten myyntiin ei tarvittaisi viranomaisten erillistä lupaa.

 

Yhteiskuntarauha ei siis murene miljonäärin autokauppojen myötä. Se toki kertoo köyhälle, että asiat voisivat olla paremmin, mutta niin kauan kun ihminen voi omalla ahkeruudellaan parantaa omaa elämäänsä toimii tämä korkeintaan motivaattorina yrittää enemmän.

 

 

Suomen yhteiskuntarauha vaarassa

 

Yhteiskuntarauhasta ollaan syystäkin aika ajoin huolissaan. Tosin, kuten yllä kirjoitamme, ovat ongelmat aivan toisia, kuin mitä yleensä väitetään.

 

Suomessa on aina 70-luvulta saakka kasvatettu syrjäytynyttä elättiluokkaa, jota eri sääntelyn avulla pidetään työvoiman ja tuottavan yhteiskunnan ulkopuolella. Esimerkki tällaisesta lainsäädännöstä on yleissitovat työehtosopimukset jota liberan torstaina julkaisema pamfletti ansiokkaasti ruotii. Toinen syy on jatkuvasti kasvava lupabyrokratia, jonka johdosta harvaa asiaa voi tehdä ilman lupia ja lisenssejä. Kohta ei tarvitse enää edes säännellä, kun ihmisiin on saatu iskostettua uhrimentaliteetti, joka estää edes yrittämästä.

 

Yhteiskuntarauhan turvaamiseksi olisikin pikimmiten muutettava järjestelmäämme siten, että ihmisillä olisi taas mahdollisuus parantaa omaa tilannettaan: Mennä töihin, yrittää, ottaa vastuuta itsestään ja lähimmäisistään.

 

Benjamin Franklinin mukaan se joka on valmis uhraamaan vapauden turvallisuuden takia, ei ansaitse kumpaakaan. Me tunnumme uhranneen vapautemme ja samalla vielä vähentäneet turvallisuuttammekin.

 

Vaikka vapaus ei sinulle olisikaan tärkeä arvo, niin yhteiskuntarauhan takia olisi pikimmiten alettava toimia. Meidän täytyy alkaa purkaa luomaamme sääntely- ja verohelvettiä, jotta myös heikommassa asemassa olevilla olisi toivoa paremmasta huomisesta.

]]>
94 http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142250-yhteiskuntarauhan-myytti#comments Mon, 10 Jun 2013 07:55:18 +0000 Saul Schubak http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142250-yhteiskuntarauhan-myytti
Köyhä, älä tekeydy uhriksi http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/141337-koyha-ala-tekeydy-uhriksi <p dir="ltr">Nykypäivän Suomessa köyhyys on kaukana Minna Canthilaisesta 1800-luvun lopun todellisuudesta. Tänään kukaan ei ole niin köyhä, että joutuisi aidosti kamppailemaan elääkseen ilman ruokaa, suojaa ja juomavettä.</p><p dir="ltr">Miehet eivät varasta kaupasta ruokaa syödäkseen, vaan autosta stereot ostaakseen huumeita tai kadulta polkupyörän ihan muuten vain - huvikseen. Nuoret naiset eivät myy itseään leipäpalasta kuten köyhimmissä maissa, vaan tarjoavat seksiä saadakseen setämiehiltä koruja, meikkejä ja muita lahjoja.</p><p dir="ltr">Koska köyhyys on sosialismin polttoainetta, on aidon köyhyyden käydessä vähiin täytynyt keksiä uusia määritelmiä. Nykyään köyhyys on suhteellista, joten jokainen alimmissa tuloluokissa oleva on köyhä, olosuhteista riippumatta. Ei tarvitse nähdä nälkää - riittää, että on vähemmän kuin rikkaammilla.<br /><br />Loput tekstistä Löytyy Henrin <a href="http://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/141335-koyha-ala-tekeydy-uhriksi">blogista tämän linkin takaa</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Nykypäivän Suomessa köyhyys on kaukana Minna Canthilaisesta 1800-luvun lopun todellisuudesta. Tänään kukaan ei ole niin köyhä, että joutuisi aidosti kamppailemaan elääkseen ilman ruokaa, suojaa ja juomavettä.

Miehet eivät varasta kaupasta ruokaa syödäkseen, vaan autosta stereot ostaakseen huumeita tai kadulta polkupyörän ihan muuten vain - huvikseen. Nuoret naiset eivät myy itseään leipäpalasta kuten köyhimmissä maissa, vaan tarjoavat seksiä saadakseen setämiehiltä koruja, meikkejä ja muita lahjoja.

Koska köyhyys on sosialismin polttoainetta, on aidon köyhyyden käydessä vähiin täytynyt keksiä uusia määritelmiä. Nykyään köyhyys on suhteellista, joten jokainen alimmissa tuloluokissa oleva on köyhä, olosuhteista riippumatta. Ei tarvitse nähdä nälkää - riittää, että on vähemmän kuin rikkaammilla.

Loput tekstistä Löytyy Henrin blogista tämän linkin takaa

]]>
23 http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/141337-koyha-ala-tekeydy-uhriksi#comments Wed, 29 May 2013 14:42:13 +0000 Saul Schubak http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/141337-koyha-ala-tekeydy-uhriksi
Poliittinen kompassi hukassa http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140862-poliittinen-kompassi-hukassa <p class="p1">Harva asia herättää niin paljon hämmennystä, kuin poliittisten ideologioiden määrittely ja niistä keskustelu. Tämä johtuu poliitikkojen ikävästä tavasta määritellä oma politiikkansa aina siihen kategoriaan, joka kuulostaa äänestäjien korviin sillä hetkellä muodikkaimmalta. Jotta jonkunlaista objektiivista keskustelua voitaisiin käydä, on pitkään yritetty rakentaa poliittisia karttoja kuvaamaan ihmisten ideologioita. Ongelma vain on, että nämä kartat ovat järjestään luokattoman huonoja. Ne ovat rakennettu enemmän juuri poliitikkojen omien määritelmien kuin objektiivisten mittareiden varaan.</p><p class="p1"><br /></p> <p class="p1">Ainoa järkevä jako on ylläkuvatunlainen jana, jonka toisessa päässä on vapaus ja toisessa pakkovalta. Muut sanaparit kuvaavat saman asian eri ominaisuuksia. Mutta eikö Nolanin kartan tapainen nelikenttä kuvaisi paremmin poliittisten mielipiteiden kirjoa, saattaisi joku huomauttaa.&nbsp;</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Ei kuvaisi. On täysin keinotekoista yrittää erottaa sosiaalinen ja taloudellinen vapaus toisistaan. Onko järkevää kategorisoida vapaus päättää perinnöstään taloudellisen vapauden alle, mutta jos perinnönjakaja onkin homoseksuaali, joka haluaa jättää omaisuutensa poikakaverilleen, on yhtäkkiä kyse sosiaalisesta vapaudesta. Väittäisin ettei ole kyse kummastakaan, vaan kummassakin tapauksessa on kyse sopimisenvapaudesta.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Monet ihmiset vastustavat vapautta myydä munuaistaan, koska siinä sallittaisiin liikaa taloudellisia vapauksia. Samat ihmiset saattavat kuitenkin marssia hamppumarsseilla vaatimassa pilvenpolton sallimista tärkeänä sosiaalisena vapautena. Minun mielestäni kummassakin tapauksessa on kyseessä omistusoikeus omaan ruumiiseensa, eli omistaako ihminen ruumiinsa ja missä määrin valtio saa tätä oikeutta loukata?</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Sekä sopimisenvapaus, että päätäntävalta omaan ruumiiseen juontaa juurensa omistusoikeudesta. Ihminen omistaa itsensä ja kaiken minkä on hankkinut ottamalla ensimmäisenä käyttöönsä, vaihtamalla tai saamalla lahjaksi. Omistusoikeus tarkoittaa sitä että voi kieltää muita käyttämästä omaisuuttaan ja voi tehdä sillä mitä tahtoo, kuten esimerkiksi vaihtaa tai sopia omaisuudestaan muiden kanssa, niin kauan kuin ei loukkaa muiden omistusoikeutta. Kaikki eivät pidä omistusoikeutta tärkeänä, mutta turha mielipidettään on verhota höpöhöpön taakse.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1"><strong>Hevosenkenkäkompassi</strong></p> <p class="p1">Usein kuultu päättelyketju puolustaa Suomen sosiaalidemokratiaa nojaten lukion oppikirjoissakin esiintyvään hevosenkenkäkompassiin. Se jakaa myös aatteet kahteen pääkategoriaan, mutta määrittelee toiselle puolelle kansallissosialismin ja toiselle kommunismin. Tämä on ehkä poliittisista kartoista kaikkein huonoin, tehdessään käytännössä mahdottomaksi analyyttisen keskustelun. Samalla se on valitettavasti kaikkein yleisimmin käytetty.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Mallin mukaan toisessa ääripäässä on totalitaristiset natsit ja toisessa totalitaristiset kommunistit. Malli implikoi että ainoa järkevä malli on nykyisenkaltainen sosiaalidemokraattinen holhousvaltio, koska se on kaukana molemmista. Vapauden vaihtoehdon malli on kätevästi poissulkenut, se ei ylipäätään mahdu kartalle. Mielestäni tällainen malli on vähintäänkin harhaanjohtava ja keskustelulle haitallinen.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Miksi väkivaltainen joukkio joka lyö pitserian ikkunan sisään huutaen ”mutakuonot ulos, ne vie meidän naiset” on äärioikeistolainen ryhmä, kun taas väkivaltainen joukko joka estää tehtaan pyörittämisen huutaen ”Puolalaiset ulos, ne vie meidän duunit” on vasemmistolainen joukko. Minun on vaikea nähdä toiminnassa merkittävää eroa. Molemmat rikkovat yrittäjän oikeutta palkata sellaisia työntekijöitä tai vuokralaisia liiketiloihinsa kuin huvittaa. Muissakin kysymyksissä ”äärioikeiston” ja radikaalivasemmiston välillä on vaikea havaita muuta kuin aste-eroja.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Molemmat ovat tosiasiassa selkeästi vasemmistolaisia pakkovaltaa suosivia ryhmittymiä. Ne ovat kaikella järjellä vapaan yhteiskunnan vastakohta, eivät suinkaan toistensa. Siis samaa sontaa eri paketissa.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1"><strong>Eri vapauskäsitykset</strong></p> <p class="p1">Eräs usein esitetty kritiikki vapaus-pakkovalta akselia kohtaan on myös täysin semanttinen. Lievää pakkovaltaa kannattava, niin sanottu lite-sosialisti kieltää olevansa minkään pakkovallan puolella. Hän kertoo että vapaus voidaan määritellä monella tavalla ja hänen vapauskäsitykseensä kuuluu ilmainen koulutus, terveydenhuolto, tiet, päihdetuki, opintotuki, lapsilisä… - Lista jatkuu loputtomiin. Itse asiassa nykypäivänä ei ole lainkaan tavatonta että sosialistipoliitikko kieltäytyy leikkaamasta yhtään 56 % julkisesta sektorista vaan keskittyy vaatimaan lisää kieltoja, sääntelyä ja veroja. Hän kutsuu silti itseään liberaaliksi ja selittää sitä teorialla jonka mukaan maailmassa on sekä negatiivisia että positiivisia vapauksia, vapauksia jostakin ja vapauksia johonkin. Ei ole. Väärinkäsitys johtuu heikosta kielitaidosta.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Onneksi äidinkielemme Suomi on sen verran rikas kieli, että se tarjoaa mahdollisuuden ilmaista itseään myös selkeästi. Suomen kielellä negatiivista vapautta kutsutaan vapaudeksi. Se tarkoittaa oikeutta johonkin ilman että se olisi keneltäkään pois. Positiivinen vapaus on taas suomeksi etuoikeus. Sillä tarkoitetaan oikeutta johonkin muiden kustannuksella. Etuoikeuksilla loukataan määritelmällisesti aina muiden vapauksia, muiden omistusoikeutta. Tätä loukkaamista voi perustella monin tavoin, mutta se on silti kiistattomasti pakkovaltaa.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1"><strong>Konservatismi?</strong></p> <p class="p1">Miten tuolle akselille sitten sijoitetaan konservatismi? Ei mitenkään. Jana kuvaa sitä, miten paljon pakkovaltaa ja institutionalisoitua väkivaltaa sallimme yhteiskuntaamme. Toinen jana kuvaamaan ihmisten poliittisia eroja voisi olla konservatismi-radikalismi. Tämä tosin on monesti paljon tapauskohtaisempi jako kuin ensimmäisessä janassa ja ei siten sovi saman kompassin ulottuvuudeksi.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">&nbsp;Konservatiivi on henkilö joka uskoo spontaanisti ajan kuluessa syntyneisiin järjestelmiin keskusjohtoisten mallien sijaan. Konservatiivi haluaa rajusti uudistaessaankin säilyttää sen hyvän, mikä olemassa olevissa instituutioissa on.&nbsp; Radikaali on valmis pyyhkimään kaiken kerralla pois ja luottaa piirustuspöydällä luomansa mallin ylivoimaisuuteen.&nbsp;</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Konservatismi ja radikalismi eivät siten ole mitenkään ristiriidassa vapauden tai sosialismin kanssa. Ne kuvaavat eri asiaa ja kuuluvat eri asteikolle kokonaan. Vapautta kannattava konservatiivi uskoo vapaiden ihmisten spontaanisti luovan toimivia instituutioita, kuten kielen ja oikeusjärjestelmän. Radikaali taas ajaa piirustuspöydällä keksimiään malleja, kuten perustuloa tai eurojärjestelmää.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Kohtuullisen vakiintuneessa kielenkäytössä kutsutaan radikaalia keskussuunnitteluliberaalia neoliberaaliksi kun taas konservatiivista liberaalia kutsutaan paleoliberaaliksi.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Konservatiivinen sosialisti, Suomessa esimerkiksi moni demari, sitä vastoin uskoo pitkään kehittyneisiin julkisiin instituutioihin. Heidän mielestään kompromissien ja poliittisten lehmänkauppojen kautta syntyneet mallit ovat oikeasti hyviä, vaikka me kaikki muut näemmekin näiden järjestelmien järjettömän resurssien haaskauksen ja tyhjäkäynnin. Radikaali sosialisti haluaa sosialisoida kaiken heti, kuten Pohjois-Koreassa tai Neuvostoliitossa tehtiin. Näihin ihmisiin nykysuomessa törmää harvoin, ellei hengaa&nbsp; <a href="http://takku.net/">takkunetin</a> sivuilla.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1"><strong>Mitä jää mallien ulkopuolelle</strong></p> <p class="p1">Toisin kuin kuvitellaan, eivät ne mallit, jotka mielletään parhaiten kuvaamaan liberaalien ja sosialistien eroja useimmiten edes mahdu kartalle. Abortti on esimerkki sellaisesta kysymyksestä. Kysymyksessä on vastakkain lapsen ja äidin etu ja ongelma on missä kohtaa katsotaan elämän alkavan; synnytyksessä, hedelmöittämisessä vai jossain näiden väliin sijoittuvalla viikolla? Mielestäni tässä kysymyksessä voi olla millä tahansa kannalla ilman, että se kertoo mitään siitä, miten paljon ihminen kannattaa vapautta. Sama pätee muihinkin omistusoikeuksien määrittelykysymyksiin. Määrittely on viime kädessä yhteiskunnan normien perusteella tehtävää juridiikkaa.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1"><strong>Nykypolitiikka kartalle</strong></p> <p class="p1">Yhteiskuntamme on tällä hetkellä maailman mittakaavassa melko vapaa, asetumme useissa vertailuissa top10 vapaimpiin maihin ja kaikissa tunnetuimmissa kahdenkymmenen vapaimman joukkoon. Objektiivisesti katsoen olemme kuitenkin huomattavan pakkovaltainen yhteiskunta. 56 % BKTsta on julkista sektoria ja jokaista elämän aluetta on säännelty yksityiskohtaisesti. Päätöksenteko on karannut kansalaisten ulottumattomiin ja oikeuslaitoksen päätöksiä joutuu odottamaan kohtuuttoman pitkään.&nbsp;Helsingin Sanomien mukaan <a href="http://www.hs.fi/kotimaa/S%C3%A4%C3%A4d%C3%B6ksi%C3%A4+on+kirjoitettu+jo+42+hyllymetri%C3%A4/a1369018113343">säädöksiä on jo yhteensä 42 hyllymetriä</a> ja lisää tulee reilu seitsemän tuhatta sivua vuosittain. Tuskinpa nämä tuhannet sivut lisäsääntelyä tekevät yhteiskunnastamme ainakaan vapaamman.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Hallituksen politiikkaa arvioitaessa täytyisi kuitenkin nykytilan sijasta katsoa mihin suuntaan tehdyt päätökset yhteiskuntaamme vievät. Yleislinjana hallitus näyttää vievän meitä entistä pakkovaltaisempaan suuntaan. Säädökset lisääntyvät, verotus kiristyy, julkiset menot paisuvat ja päätöksenteko keskittyy entisestään.&nbsp;</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Vapaus-pakkovalta jakoon perustuva kartta antaa työkalun mitata tehtyä politiikkaa objektiivisesti. Useat muut kompassit antavat poliittisten puolueiden itse määritellä politiikkaansa ja sitten kehäpäätellään oikeistolaisen puolueen politiikka oikeistolaiseksi ja päinvastoin, oli sisältö mitä tahansa. Tosiasiassa vasemmistolainen politiikka on vasemmistolaista, istui puikoissa sitten Kokoomus tai Demarit. Teoilla on väliä, ei tekijällä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Harva asia herättää niin paljon hämmennystä, kuin poliittisten ideologioiden määrittely ja niistä keskustelu. Tämä johtuu poliitikkojen ikävästä tavasta määritellä oma politiikkansa aina siihen kategoriaan, joka kuulostaa äänestäjien korviin sillä hetkellä muodikkaimmalta. Jotta jonkunlaista objektiivista keskustelua voitaisiin käydä, on pitkään yritetty rakentaa poliittisia karttoja kuvaamaan ihmisten ideologioita. Ongelma vain on, että nämä kartat ovat järjestään luokattoman huonoja. Ne ovat rakennettu enemmän juuri poliitikkojen omien määritelmien kuin objektiivisten mittareiden varaan.


Ainoa järkevä jako on ylläkuvatunlainen jana, jonka toisessa päässä on vapaus ja toisessa pakkovalta. Muut sanaparit kuvaavat saman asian eri ominaisuuksia. Mutta eikö Nolanin kartan tapainen nelikenttä kuvaisi paremmin poliittisten mielipiteiden kirjoa, saattaisi joku huomauttaa. 

 

Ei kuvaisi. On täysin keinotekoista yrittää erottaa sosiaalinen ja taloudellinen vapaus toisistaan. Onko järkevää kategorisoida vapaus päättää perinnöstään taloudellisen vapauden alle, mutta jos perinnönjakaja onkin homoseksuaali, joka haluaa jättää omaisuutensa poikakaverilleen, on yhtäkkiä kyse sosiaalisesta vapaudesta. Väittäisin ettei ole kyse kummastakaan, vaan kummassakin tapauksessa on kyse sopimisenvapaudesta.

 

Monet ihmiset vastustavat vapautta myydä munuaistaan, koska siinä sallittaisiin liikaa taloudellisia vapauksia. Samat ihmiset saattavat kuitenkin marssia hamppumarsseilla vaatimassa pilvenpolton sallimista tärkeänä sosiaalisena vapautena. Minun mielestäni kummassakin tapauksessa on kyseessä omistusoikeus omaan ruumiiseensa, eli omistaako ihminen ruumiinsa ja missä määrin valtio saa tätä oikeutta loukata?

 

Sekä sopimisenvapaus, että päätäntävalta omaan ruumiiseen juontaa juurensa omistusoikeudesta. Ihminen omistaa itsensä ja kaiken minkä on hankkinut ottamalla ensimmäisenä käyttöönsä, vaihtamalla tai saamalla lahjaksi. Omistusoikeus tarkoittaa sitä että voi kieltää muita käyttämästä omaisuuttaan ja voi tehdä sillä mitä tahtoo, kuten esimerkiksi vaihtaa tai sopia omaisuudestaan muiden kanssa, niin kauan kuin ei loukkaa muiden omistusoikeutta. Kaikki eivät pidä omistusoikeutta tärkeänä, mutta turha mielipidettään on verhota höpöhöpön taakse.

 

Hevosenkenkäkompassi

Usein kuultu päättelyketju puolustaa Suomen sosiaalidemokratiaa nojaten lukion oppikirjoissakin esiintyvään hevosenkenkäkompassiin. Se jakaa myös aatteet kahteen pääkategoriaan, mutta määrittelee toiselle puolelle kansallissosialismin ja toiselle kommunismin. Tämä on ehkä poliittisista kartoista kaikkein huonoin, tehdessään käytännössä mahdottomaksi analyyttisen keskustelun. Samalla se on valitettavasti kaikkein yleisimmin käytetty.

 

Mallin mukaan toisessa ääripäässä on totalitaristiset natsit ja toisessa totalitaristiset kommunistit. Malli implikoi että ainoa järkevä malli on nykyisenkaltainen sosiaalidemokraattinen holhousvaltio, koska se on kaukana molemmista. Vapauden vaihtoehdon malli on kätevästi poissulkenut, se ei ylipäätään mahdu kartalle. Mielestäni tällainen malli on vähintäänkin harhaanjohtava ja keskustelulle haitallinen.

 

Miksi väkivaltainen joukkio joka lyö pitserian ikkunan sisään huutaen ”mutakuonot ulos, ne vie meidän naiset” on äärioikeistolainen ryhmä, kun taas väkivaltainen joukko joka estää tehtaan pyörittämisen huutaen ”Puolalaiset ulos, ne vie meidän duunit” on vasemmistolainen joukko. Minun on vaikea nähdä toiminnassa merkittävää eroa. Molemmat rikkovat yrittäjän oikeutta palkata sellaisia työntekijöitä tai vuokralaisia liiketiloihinsa kuin huvittaa. Muissakin kysymyksissä ”äärioikeiston” ja radikaalivasemmiston välillä on vaikea havaita muuta kuin aste-eroja.

 

Molemmat ovat tosiasiassa selkeästi vasemmistolaisia pakkovaltaa suosivia ryhmittymiä. Ne ovat kaikella järjellä vapaan yhteiskunnan vastakohta, eivät suinkaan toistensa. Siis samaa sontaa eri paketissa.

 

Eri vapauskäsitykset

Eräs usein esitetty kritiikki vapaus-pakkovalta akselia kohtaan on myös täysin semanttinen. Lievää pakkovaltaa kannattava, niin sanottu lite-sosialisti kieltää olevansa minkään pakkovallan puolella. Hän kertoo että vapaus voidaan määritellä monella tavalla ja hänen vapauskäsitykseensä kuuluu ilmainen koulutus, terveydenhuolto, tiet, päihdetuki, opintotuki, lapsilisä… - Lista jatkuu loputtomiin. Itse asiassa nykypäivänä ei ole lainkaan tavatonta että sosialistipoliitikko kieltäytyy leikkaamasta yhtään 56 % julkisesta sektorista vaan keskittyy vaatimaan lisää kieltoja, sääntelyä ja veroja. Hän kutsuu silti itseään liberaaliksi ja selittää sitä teorialla jonka mukaan maailmassa on sekä negatiivisia että positiivisia vapauksia, vapauksia jostakin ja vapauksia johonkin. Ei ole. Väärinkäsitys johtuu heikosta kielitaidosta.

 

Onneksi äidinkielemme Suomi on sen verran rikas kieli, että se tarjoaa mahdollisuuden ilmaista itseään myös selkeästi. Suomen kielellä negatiivista vapautta kutsutaan vapaudeksi. Se tarkoittaa oikeutta johonkin ilman että se olisi keneltäkään pois. Positiivinen vapaus on taas suomeksi etuoikeus. Sillä tarkoitetaan oikeutta johonkin muiden kustannuksella. Etuoikeuksilla loukataan määritelmällisesti aina muiden vapauksia, muiden omistusoikeutta. Tätä loukkaamista voi perustella monin tavoin, mutta se on silti kiistattomasti pakkovaltaa.

 

Konservatismi?

Miten tuolle akselille sitten sijoitetaan konservatismi? Ei mitenkään. Jana kuvaa sitä, miten paljon pakkovaltaa ja institutionalisoitua väkivaltaa sallimme yhteiskuntaamme. Toinen jana kuvaamaan ihmisten poliittisia eroja voisi olla konservatismi-radikalismi. Tämä tosin on monesti paljon tapauskohtaisempi jako kuin ensimmäisessä janassa ja ei siten sovi saman kompassin ulottuvuudeksi.

 

 Konservatiivi on henkilö joka uskoo spontaanisti ajan kuluessa syntyneisiin järjestelmiin keskusjohtoisten mallien sijaan. Konservatiivi haluaa rajusti uudistaessaankin säilyttää sen hyvän, mikä olemassa olevissa instituutioissa on.  Radikaali on valmis pyyhkimään kaiken kerralla pois ja luottaa piirustuspöydällä luomansa mallin ylivoimaisuuteen. 

 

Konservatismi ja radikalismi eivät siten ole mitenkään ristiriidassa vapauden tai sosialismin kanssa. Ne kuvaavat eri asiaa ja kuuluvat eri asteikolle kokonaan. Vapautta kannattava konservatiivi uskoo vapaiden ihmisten spontaanisti luovan toimivia instituutioita, kuten kielen ja oikeusjärjestelmän. Radikaali taas ajaa piirustuspöydällä keksimiään malleja, kuten perustuloa tai eurojärjestelmää.

 

Kohtuullisen vakiintuneessa kielenkäytössä kutsutaan radikaalia keskussuunnitteluliberaalia neoliberaaliksi kun taas konservatiivista liberaalia kutsutaan paleoliberaaliksi.

 

Konservatiivinen sosialisti, Suomessa esimerkiksi moni demari, sitä vastoin uskoo pitkään kehittyneisiin julkisiin instituutioihin. Heidän mielestään kompromissien ja poliittisten lehmänkauppojen kautta syntyneet mallit ovat oikeasti hyviä, vaikka me kaikki muut näemmekin näiden järjestelmien järjettömän resurssien haaskauksen ja tyhjäkäynnin. Radikaali sosialisti haluaa sosialisoida kaiken heti, kuten Pohjois-Koreassa tai Neuvostoliitossa tehtiin. Näihin ihmisiin nykysuomessa törmää harvoin, ellei hengaa  takkunetin sivuilla.

 

Mitä jää mallien ulkopuolelle

Toisin kuin kuvitellaan, eivät ne mallit, jotka mielletään parhaiten kuvaamaan liberaalien ja sosialistien eroja useimmiten edes mahdu kartalle. Abortti on esimerkki sellaisesta kysymyksestä. Kysymyksessä on vastakkain lapsen ja äidin etu ja ongelma on missä kohtaa katsotaan elämän alkavan; synnytyksessä, hedelmöittämisessä vai jossain näiden väliin sijoittuvalla viikolla? Mielestäni tässä kysymyksessä voi olla millä tahansa kannalla ilman, että se kertoo mitään siitä, miten paljon ihminen kannattaa vapautta. Sama pätee muihinkin omistusoikeuksien määrittelykysymyksiin. Määrittely on viime kädessä yhteiskunnan normien perusteella tehtävää juridiikkaa.

 

Nykypolitiikka kartalle

Yhteiskuntamme on tällä hetkellä maailman mittakaavassa melko vapaa, asetumme useissa vertailuissa top10 vapaimpiin maihin ja kaikissa tunnetuimmissa kahdenkymmenen vapaimman joukkoon. Objektiivisesti katsoen olemme kuitenkin huomattavan pakkovaltainen yhteiskunta. 56 % BKTsta on julkista sektoria ja jokaista elämän aluetta on säännelty yksityiskohtaisesti. Päätöksenteko on karannut kansalaisten ulottumattomiin ja oikeuslaitoksen päätöksiä joutuu odottamaan kohtuuttoman pitkään. Helsingin Sanomien mukaan säädöksiä on jo yhteensä 42 hyllymetriä ja lisää tulee reilu seitsemän tuhatta sivua vuosittain. Tuskinpa nämä tuhannet sivut lisäsääntelyä tekevät yhteiskunnastamme ainakaan vapaamman.

 

Hallituksen politiikkaa arvioitaessa täytyisi kuitenkin nykytilan sijasta katsoa mihin suuntaan tehdyt päätökset yhteiskuntaamme vievät. Yleislinjana hallitus näyttää vievän meitä entistä pakkovaltaisempaan suuntaan. Säädökset lisääntyvät, verotus kiristyy, julkiset menot paisuvat ja päätöksenteko keskittyy entisestään. 

 

Vapaus-pakkovalta jakoon perustuva kartta antaa työkalun mitata tehtyä politiikkaa objektiivisesti. Useat muut kompassit antavat poliittisten puolueiden itse määritellä politiikkaansa ja sitten kehäpäätellään oikeistolaisen puolueen politiikka oikeistolaiseksi ja päinvastoin, oli sisältö mitä tahansa. Tosiasiassa vasemmistolainen politiikka on vasemmistolaista, istui puikoissa sitten Kokoomus tai Demarit. Teoilla on väliä, ei tekijällä.

]]>
106 http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140862-poliittinen-kompassi-hukassa#comments Thu, 23 May 2013 09:10:26 +0000 Saul Schubak http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140862-poliittinen-kompassi-hukassa
Sossupummiasenne http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132877-sossupummiasenne <p class="p1">Konsensushakuisessa maassamme tunnutaan vihdoin saavuttaneen yhteisymmärrys siitä, että valtion velkaantumiselle olisi tehtävä jotain. Kymmenen miljardin vuosittainen lisävelka nähdään laajasti edesvastuuttomana. Herääkin kysymys: Miksei mistään onnistuta leikkaamaan? Miksi jokainen esitetty konkreettinen toimenpide nostaa vastalauseiden ryöpyn, vaikka samalla kansan enemmistö ymmärtäisikin leikkausten tarpeellisuuden yleisellä tasolla? Miksi leikata saa kaverilta, muttei missään tapauksessa minulta?</p><p class="p1"><br /></p> <p class="p1">Viime syksynä kyseenalaistin lapsilisäjärjestelmän ja esitin perinteisen kritiikin järjestelmän haittavaikutuksista. Seurauksena vedettiin natsikortti esiin ja alettiin lähetellä tappouhkauksia.&nbsp;Samanlainen tilanne nähtiin kun Elinkeinoelämän keskusliitto ja Perussuomalaisten työryhmä esittivät kukin omanlaisensa maltillisen opintotukien järkevöittämissuunnitelmansa. Heti olivat opiskelijajärjestöt barrikadeilla.&nbsp;Suuresti arvostamani demarin Juhana Vartiaisen varsin maltilliset pohdinnat eläkeikää lähestyvien palkoista poiki samanlaisen reaktion vanhemman väestön keskuudessa.</p><p class="p1">&nbsp;</p><p class="p1">Normaalisti järkevät ihmiset reagoivat voimakkaalla tunnekuohulla kun leikkaukset kohdistuisivat <em>heidän</em> saamiinsa tukiin tai etuuksiin.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Ilmiötä selittää sosiaalidemokratioille tyypillinen sossupummiasenne, äärimmäinen oikeutuksen tunne muiden rahoihin.&nbsp;</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Ihminen pyrkii selittämään parhain päin itselleen positiiviset asiat. Kun saa jotain täysin ansaitsematonta ja saajalle vähemmän välttämätöntä tulonsiirtoa yhteiskunnalta, on ihmisen luonnollinen taipumus pyrkiä oikeuttamaan nämä jotenkin itselleen. ”Kyllä yhteiskunnan on satsattava lapsiin ja opiskeluun, se on minun mielipide”, sanoo sossupummiasenteella varustettu pienen lapsen opiskelijaisä. Hänen mielestään hän on moraalisesti oikeutettu kaikkiin nostamiinsa tukiin, yhteiskunta on ne hänelle suorastaan velkaa. Mutta oliko se tosiaan yhteiskunta, joka harrasti suojaamatonta seksiä tyttö-/poikaystäväsi kanssa, ja eikö opiskeluasi motivoinutkaan halu oppia uutta ja saavuttaa elintasoa nostava tutkinto? Kävitkö kenties kouluakin yhteiskunnan pakottamana?</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">On tekopyhyyden huippu vaatia julkisen sektorin säästöjä ja ensimmäisenä vaatia ehdoksi, ettei yhteenkään omaan tukeen kajottaisi.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Nykyään sossupummiasenne keittää jo täysin yli. Reaktio minkä tahansa tuen pienentämiseen koetaan tuensaajien puolelta samoin, kun jos taskuvaras yrittäisi viedä lompakkoa. Näissä on kuitenkin vissi perustavanlaatuinen ero. Lompakossasi on itse tienaamiasi rahoja, sinun omaisuuttasi. Sosiaalituessasi sitä vastoin on muiden tienaamia rahoja, siis juuri sitä taskuvarkaan ryöstösaalista.</p> <p class="p2"><strong>&nbsp;</strong></p> <p class="p1"><strong>Aloitetaan omista tuistamme</strong></p> <p class="p1">Usein vasemmalta laidalta kuulee ehdotettavan, että jos et tykkää tuista, ei niitä ole mikään pakko ottaa vastaan. Tämä ei kuitenkaan tunnu kovinkaan hedelmälliseltä strategialta muuttaa maailmaa. Minä esimerkiksi pidän Italian ja Ranskan mallista enemmän, joissa moottoritiet ovat yksityisessä omistuksessa. Koulutuksessa olen vakuuttunut, että parempia tuloksia saisimme Ruotsin mallin mukaisilla koulutusseteleillä. Eipä silti ole järkeä lopettaa teillä ajamista ja koulussa käymistä. Ja vaikka lopettaisinkin, joutuisin edelleen kustantamaan nämä maksamistani veroista.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Parempi tapa saada muutoksia yhteiskuntaamme olisi vaatia rakenteellisia uudistuksia. Päinvastoin kun sossupummiasenteella ajatellen, olisi mielestäni rehellisempää ja vaikuttavampaa aloittaa uudistusten vaatiminen omista tuistaan.&nbsp;</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Aloitan vaikka itsestäni: nostan opintotukea, asumislisää ja opintolainaa. Asumislisä on näistä haitallisin tukimuoto, sillä se vain nostaa vuokra-asuntojen hintaa ja lisää asuntopulaa - varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla. Tarpeen vaatiessa olisin aivan hyvin voinut asua kimppakämpässä tai vaikka vanhempieni luona.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Opintotuki on myös haitallinen tukimuoto. Opiskelun pitäisi olla investointi tulevaisuuteen. Tällä hetkellä se sitä vastoin nähdään yhteiskunnan vaatimana pakkona, jonka suorittamisesta koituvasta epämukavuudesta valtio maksaa kuukausittaista ”diskorahaa”. Tämä kannustaakin valmistumisen sijasta notkumaan opiskelijakapakoissa keski-ikään.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Tuettu opintolaina ei sekään ole ongelmaton. Amerikassa se on johtanut ainoana tukimuotona siihen, että moni valmistuu velkaloukkuun rahoitettuaan opintojaan pahimmillaan satojen tuhansien puoli-ilmaisella velalla. Iso osa opiskelijakavereistani on nostanut alle markkinahintaista lainaa ihan vain sen edullisuuden takia ja sijoittanut lainat osakkeisiin. En ole aivan vakuuttunut onko valtion tehtävä tukea kauppatieteiden opiskelijoiden sijoitusharrastusta <a href="http://www.talouselama.fi/Tebatti/tebatoijat/matti_viren/koyhat+maksavat+rikkaiden+ilmaisen+koulutuksen/a2168872">köyhien veroilla</a>?&nbsp;</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Vielä kalliimpia tukimuotoja, joista epäsuorasti hyödyn, on esimerkiksi pakkoruotsi ja ruotsinkielisten suosiminen opintopaikoissa. Tämän voisi lopettaa kokonaan. (Olenkin itse asiassa vuosien ajan ajanut aktiivisesti pakkoruotsin poistamista Kokoomuksen sisällä ja siitä tulikin Kokoomuksen virallinen linja 2010 puoluekokouksessa.)&nbsp;</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1"><strong>Haastan lukijat mukaan talkoisiin</strong></p> <p class="p1">Haluaisinkin kysyä blogini lukijoilta: Mistä saamastasi tuesta olisit itse valmis leikkaamaan? Minkä nostamasi tuen olisit valmis lakkauttamaan? Jos vastauksesi on ’ei mistään’ ja mielesi tekee leikata jostain, mikä ei kosketa itseäsi millään lailla, suosittelen lukemaan tämän blogin uudestaan ja kysymään itseltäsi: kärsitkö sinäkin asennevammasta? Oletko sinäkin sossupummiasenteeseen sairastuttama?</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Viime aikojen reaktioiden perusteella tuntuu, vanhan laulun sanoja mukaillen: Me ollaan sossupummeja kaikki, kun oikein silmiin katsotaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Konsensushakuisessa maassamme tunnutaan vihdoin saavuttaneen yhteisymmärrys siitä, että valtion velkaantumiselle olisi tehtävä jotain. Kymmenen miljardin vuosittainen lisävelka nähdään laajasti edesvastuuttomana. Herääkin kysymys: Miksei mistään onnistuta leikkaamaan? Miksi jokainen esitetty konkreettinen toimenpide nostaa vastalauseiden ryöpyn, vaikka samalla kansan enemmistö ymmärtäisikin leikkausten tarpeellisuuden yleisellä tasolla? Miksi leikata saa kaverilta, muttei missään tapauksessa minulta?


Viime syksynä kyseenalaistin lapsilisäjärjestelmän ja esitin perinteisen kritiikin järjestelmän haittavaikutuksista. Seurauksena vedettiin natsikortti esiin ja alettiin lähetellä tappouhkauksia. Samanlainen tilanne nähtiin kun Elinkeinoelämän keskusliitto ja Perussuomalaisten työryhmä esittivät kukin omanlaisensa maltillisen opintotukien järkevöittämissuunnitelmansa. Heti olivat opiskelijajärjestöt barrikadeilla. Suuresti arvostamani demarin Juhana Vartiaisen varsin maltilliset pohdinnat eläkeikää lähestyvien palkoista poiki samanlaisen reaktion vanhemman väestön keskuudessa.

 

Normaalisti järkevät ihmiset reagoivat voimakkaalla tunnekuohulla kun leikkaukset kohdistuisivat heidän saamiinsa tukiin tai etuuksiin.

 

Ilmiötä selittää sosiaalidemokratioille tyypillinen sossupummiasenne, äärimmäinen oikeutuksen tunne muiden rahoihin. 

 

Ihminen pyrkii selittämään parhain päin itselleen positiiviset asiat. Kun saa jotain täysin ansaitsematonta ja saajalle vähemmän välttämätöntä tulonsiirtoa yhteiskunnalta, on ihmisen luonnollinen taipumus pyrkiä oikeuttamaan nämä jotenkin itselleen. ”Kyllä yhteiskunnan on satsattava lapsiin ja opiskeluun, se on minun mielipide”, sanoo sossupummiasenteella varustettu pienen lapsen opiskelijaisä. Hänen mielestään hän on moraalisesti oikeutettu kaikkiin nostamiinsa tukiin, yhteiskunta on ne hänelle suorastaan velkaa. Mutta oliko se tosiaan yhteiskunta, joka harrasti suojaamatonta seksiä tyttö-/poikaystäväsi kanssa, ja eikö opiskeluasi motivoinutkaan halu oppia uutta ja saavuttaa elintasoa nostava tutkinto? Kävitkö kenties kouluakin yhteiskunnan pakottamana?

 

On tekopyhyyden huippu vaatia julkisen sektorin säästöjä ja ensimmäisenä vaatia ehdoksi, ettei yhteenkään omaan tukeen kajottaisi.

 

Nykyään sossupummiasenne keittää jo täysin yli. Reaktio minkä tahansa tuen pienentämiseen koetaan tuensaajien puolelta samoin, kun jos taskuvaras yrittäisi viedä lompakkoa. Näissä on kuitenkin vissi perustavanlaatuinen ero. Lompakossasi on itse tienaamiasi rahoja, sinun omaisuuttasi. Sosiaalituessasi sitä vastoin on muiden tienaamia rahoja, siis juuri sitä taskuvarkaan ryöstösaalista.

 

Aloitetaan omista tuistamme

Usein vasemmalta laidalta kuulee ehdotettavan, että jos et tykkää tuista, ei niitä ole mikään pakko ottaa vastaan. Tämä ei kuitenkaan tunnu kovinkaan hedelmälliseltä strategialta muuttaa maailmaa. Minä esimerkiksi pidän Italian ja Ranskan mallista enemmän, joissa moottoritiet ovat yksityisessä omistuksessa. Koulutuksessa olen vakuuttunut, että parempia tuloksia saisimme Ruotsin mallin mukaisilla koulutusseteleillä. Eipä silti ole järkeä lopettaa teillä ajamista ja koulussa käymistä. Ja vaikka lopettaisinkin, joutuisin edelleen kustantamaan nämä maksamistani veroista.

 

Parempi tapa saada muutoksia yhteiskuntaamme olisi vaatia rakenteellisia uudistuksia. Päinvastoin kun sossupummiasenteella ajatellen, olisi mielestäni rehellisempää ja vaikuttavampaa aloittaa uudistusten vaatiminen omista tuistaan. 

 

Aloitan vaikka itsestäni: nostan opintotukea, asumislisää ja opintolainaa. Asumislisä on näistä haitallisin tukimuoto, sillä se vain nostaa vuokra-asuntojen hintaa ja lisää asuntopulaa - varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla. Tarpeen vaatiessa olisin aivan hyvin voinut asua kimppakämpässä tai vaikka vanhempieni luona.

 

Opintotuki on myös haitallinen tukimuoto. Opiskelun pitäisi olla investointi tulevaisuuteen. Tällä hetkellä se sitä vastoin nähdään yhteiskunnan vaatimana pakkona, jonka suorittamisesta koituvasta epämukavuudesta valtio maksaa kuukausittaista ”diskorahaa”. Tämä kannustaakin valmistumisen sijasta notkumaan opiskelijakapakoissa keski-ikään.

 

Tuettu opintolaina ei sekään ole ongelmaton. Amerikassa se on johtanut ainoana tukimuotona siihen, että moni valmistuu velkaloukkuun rahoitettuaan opintojaan pahimmillaan satojen tuhansien puoli-ilmaisella velalla. Iso osa opiskelijakavereistani on nostanut alle markkinahintaista lainaa ihan vain sen edullisuuden takia ja sijoittanut lainat osakkeisiin. En ole aivan vakuuttunut onko valtion tehtävä tukea kauppatieteiden opiskelijoiden sijoitusharrastusta köyhien veroilla

 

Vielä kalliimpia tukimuotoja, joista epäsuorasti hyödyn, on esimerkiksi pakkoruotsi ja ruotsinkielisten suosiminen opintopaikoissa. Tämän voisi lopettaa kokonaan. (Olenkin itse asiassa vuosien ajan ajanut aktiivisesti pakkoruotsin poistamista Kokoomuksen sisällä ja siitä tulikin Kokoomuksen virallinen linja 2010 puoluekokouksessa.) 

 

Haastan lukijat mukaan talkoisiin

Haluaisinkin kysyä blogini lukijoilta: Mistä saamastasi tuesta olisit itse valmis leikkaamaan? Minkä nostamasi tuen olisit valmis lakkauttamaan? Jos vastauksesi on ’ei mistään’ ja mielesi tekee leikata jostain, mikä ei kosketa itseäsi millään lailla, suosittelen lukemaan tämän blogin uudestaan ja kysymään itseltäsi: kärsitkö sinäkin asennevammasta? Oletko sinäkin sossupummiasenteeseen sairastuttama?

 

Viime aikojen reaktioiden perusteella tuntuu, vanhan laulun sanoja mukaillen: Me ollaan sossupummeja kaikki, kun oikein silmiin katsotaan.

]]>
171 http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132877-sossupummiasenne#comments Kotimaa Fri, 15 Feb 2013 11:53:07 +0000 Saul Schubak http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132877-sossupummiasenne
Niinistön esimerkkiä seurattava – julkinen sektori matokuurille http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/129741-niiniston-esimerkkia-seurattava-julkinen-sektori-matokuurille <p class="p1">Presidentti Niinistö todellisena arvojohtajana kantaa huolta yhteiskuntamme tilasta, jopa siinä määrin, että on valmis <a href="http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013010316514407_uu.shtml">leikkaamaan omaa palkkaansa</a> kahdellakymmenellä prosentilla. Julkisen sektorin ollessa lähes kymmenen miljardia alijäämäinen vuosittain, pelkkä presidentin yksinäiseksi jäävä ele ei vielä riitä mihinkään. Nyt pitäisi olla poliittista rohkeutta seurata Niinistön esimerkkiä ja laajentaa palkkojen leikkaaminen koko julkiseen sektoriin.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Saattaa tuntua ikävältä eikä varmasti ole poliittisesti korrektia sanoa tätä, mutta julkinen sektori elää tällä hetkellä syntymättömien lastemme selkänahasta revityillä varoilla. En yhtään kiellä, että monesta tuntuu epäreilulta leikata, byrokraattien ja paperinpyörittelijöiden ohessa, sairaanhoitajien ja opettajien palkkoja - nimittäin näiltäkin on leikattava, niin pahalta kuin se tuntuukin. Paljon epäreilumpaa kuitenkin on ryöstää seuraavia sukupolvia ja tuhota yhteiskuntamme toimintaedellytyksiä kuten nyt.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1"><strong>Virosta hyviä kokemuksia</strong></p><p class="p1">Viro oli yksi laman kovimmin runtelemista maista. Maan BKT lähti suorastaan <a href="http://www.economist.com/node/18959241">syöksyyn laman seurauksena</a>. Erotuksena Suomeen, virolaiset poliitikot halusivat kantaa oikeaa vastuuta mieluummin kuin hokea sitä mantrana tekemättä mitään. Ensin parlamentti ja ministerit leikkasivat omia palkkojaan 15 % ja sen jälkeen höylättiin kaikilta julkisen sektorin työntekijöiltä 10 %.&nbsp;</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Tällä politiikalla Viron onnistui nousta lamasta ennätysnopeasti ja vieläpä välttyen massiiviselta julkiselta velalta, mihin turvautuivat lähes kaikki muut Euroopan maat. Tällä hetkellä Viro on Euroopan vähiten velkaantunut maa ja sen talous on <a href="http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/viro+malliesimerkki+kriisimaille/a853072?service=mobile">vahvassa kasvussa</a>. Samalla lailla olisi pitänyt tehdä meillä jo laman alussa, jolloin olisi riittänyt paljon maltillisempi leikkaaminen, mutta parempi raju leikkaus nyt, kuin silmitön leikkaaminen pakon edessä. Se tilanne on muuten edessämme.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1"><strong>Yksityinen sektori mukaan talkoisiin</strong></p> <p class="p1">Toisin kuin julkisella sektorilla, yksityisen sektorin palkat määräytyvät, ainakin osittain, kysynnän ja tarjonnan, ja sitä kautta tuottavuuden mukaan. Yhden yrityksen palkanlasku siis tarkoittaisi vain parhaiden työntekijöiden siirtymistä kilpailijoille. Eivät matalat palkat ole muutenkaan itsetarkoitus, itse asiassa päinvastoin. Kansalaisten pitkän tähtäimen, mahdollisimman ison, ostovoiman pitäisi olla tavoitteena.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Yksityisten alojen palkan lasku on muutenkin hölmö keskustelunaihe. Valtio ei voi vapaassa yhteiskunnassa millään mahtikäskyllä lähteä määräilemään yksityisten yritysten palkoista – eikä siinä olisikaan mitään järkeä. Näin siirrettäisiin vain keinotekoisesti varoja omistajille, jos jostain ihmeen syystä koko homma ei ensin kaatuisi yleislakkoon.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Yksityiset yritykset sitä vastoin voisivat osallistua palkkatalkoisiin siten, että leikattaisiin yleissitovien työehtosopimusten alakohtaisista minimipalkoista samaiset 20 %. Näin saataisiin pienemmän kokemuksen omaavat ja siten vähemmän tuottavat ihmiset työttömyyskortistosta työnsarkaan kiinni. Tällä olisi varmasti lähes yhtä merkittävä kansantaloutta tervehdyttävä vaikutus kuin julkisen sektorin palkkojen leikkaamisella. Näiden toimien yhteisvaikutuksella lama olisikin historiaa.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1"><strong>Kohdistetaan leikkaukset reilusti</strong></p> <p class="p1">Alussa ehdotin julkisen sektorin palkkoja leikattavan keskimäärin 20 %. Suomalaisten oikeudentuntoon tuskin kuitenkaan sopii, että oikeasti tärkeää työtä tekevien opettajien tai sairaanhoitajien palkkoja leikattaisiin viidenneksellä kerrallaan, oli taloudellinen tilanne mikä hyvänsä. Julkisen sektorin leikkaukset pitäisikin kohdistaa reilusti. Eniten pois byrokraateilta ja siltä osalta valtion virkamiehiä, joita ei samalla tavalla voida nähdä elintärkeinä yhteiskunnallemme.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Sikäli kun ei riitä poliittista uskallusta leikata turhia virastoja kokonaan, täytyisi palkkojen leikkaaminen kohdistaa kovimmin niihin ja muihin yhteiskunnan kannalta vähemmän elintärkeisiin toimiin. Hyvinä esimerkkeinä kovempien leikkausten kohteista pidän esimerkiksi valtion omistajuudesta vastaavaa Solidiumia, ministeriöitä, Eviraa, kaiken maailman <a href="http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/56191-kasittamatonta-valtion-hevosopiston-tj-167-000-eu-vuosi-jyrki-katainen-140-000-eu">hevosopistoja</a> sekä esimerkiksi <a href="http://www.talouselama.fi/uutiset/onneksi+kuluttajan+suojana+on+kilpailuvirasto+joka+estaa+turmiollisen+hintakilpailun/a2162949">kilpailuvirastoa</a>. Lienee oikeus ja kohtuus että virastolta, joka on vastuussa maitopurkkimme hinnan <a href="http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/valio-kimpaantui-kilpailuvirasto-nimenomaan-maarasi-korotushinnan/2013/01/1687892">kasvattamisesta 30 %</a>, säästetään sen verran, että suomalaisilla on varaa ostaa entinen määrä maitoa.</p><p class="p1">&nbsp;</p> <p class="p1">Lama on nyt syytä taittaa ja siihen tarvitaan uhrauksia jokaiselta suomalaiselta. Nyt mitataan löytyykö Arkadianmäeltä tarvittava poliittinen johtajuus vai jääkö jokainen puolustamaan oman erityisryhmänsä etuja kunnes koko korttitalo romahtaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Presidentti Niinistö todellisena arvojohtajana kantaa huolta yhteiskuntamme tilasta, jopa siinä määrin, että on valmis leikkaamaan omaa palkkaansa kahdellakymmenellä prosentilla. Julkisen sektorin ollessa lähes kymmenen miljardia alijäämäinen vuosittain, pelkkä presidentin yksinäiseksi jäävä ele ei vielä riitä mihinkään. Nyt pitäisi olla poliittista rohkeutta seurata Niinistön esimerkkiä ja laajentaa palkkojen leikkaaminen koko julkiseen sektoriin.

 

Saattaa tuntua ikävältä eikä varmasti ole poliittisesti korrektia sanoa tätä, mutta julkinen sektori elää tällä hetkellä syntymättömien lastemme selkänahasta revityillä varoilla. En yhtään kiellä, että monesta tuntuu epäreilulta leikata, byrokraattien ja paperinpyörittelijöiden ohessa, sairaanhoitajien ja opettajien palkkoja - nimittäin näiltäkin on leikattava, niin pahalta kuin se tuntuukin. Paljon epäreilumpaa kuitenkin on ryöstää seuraavia sukupolvia ja tuhota yhteiskuntamme toimintaedellytyksiä kuten nyt.

 

Virosta hyviä kokemuksia

Viro oli yksi laman kovimmin runtelemista maista. Maan BKT lähti suorastaan syöksyyn laman seurauksena. Erotuksena Suomeen, virolaiset poliitikot halusivat kantaa oikeaa vastuuta mieluummin kuin hokea sitä mantrana tekemättä mitään. Ensin parlamentti ja ministerit leikkasivat omia palkkojaan 15 % ja sen jälkeen höylättiin kaikilta julkisen sektorin työntekijöiltä 10 %. 

 

Tällä politiikalla Viron onnistui nousta lamasta ennätysnopeasti ja vieläpä välttyen massiiviselta julkiselta velalta, mihin turvautuivat lähes kaikki muut Euroopan maat. Tällä hetkellä Viro on Euroopan vähiten velkaantunut maa ja sen talous on vahvassa kasvussa. Samalla lailla olisi pitänyt tehdä meillä jo laman alussa, jolloin olisi riittänyt paljon maltillisempi leikkaaminen, mutta parempi raju leikkaus nyt, kuin silmitön leikkaaminen pakon edessä. Se tilanne on muuten edessämme.

 

Yksityinen sektori mukaan talkoisiin

Toisin kuin julkisella sektorilla, yksityisen sektorin palkat määräytyvät, ainakin osittain, kysynnän ja tarjonnan, ja sitä kautta tuottavuuden mukaan. Yhden yrityksen palkanlasku siis tarkoittaisi vain parhaiden työntekijöiden siirtymistä kilpailijoille. Eivät matalat palkat ole muutenkaan itsetarkoitus, itse asiassa päinvastoin. Kansalaisten pitkän tähtäimen, mahdollisimman ison, ostovoiman pitäisi olla tavoitteena.

 

Yksityisten alojen palkan lasku on muutenkin hölmö keskustelunaihe. Valtio ei voi vapaassa yhteiskunnassa millään mahtikäskyllä lähteä määräilemään yksityisten yritysten palkoista – eikä siinä olisikaan mitään järkeä. Näin siirrettäisiin vain keinotekoisesti varoja omistajille, jos jostain ihmeen syystä koko homma ei ensin kaatuisi yleislakkoon.

 

Yksityiset yritykset sitä vastoin voisivat osallistua palkkatalkoisiin siten, että leikattaisiin yleissitovien työehtosopimusten alakohtaisista minimipalkoista samaiset 20 %. Näin saataisiin pienemmän kokemuksen omaavat ja siten vähemmän tuottavat ihmiset työttömyyskortistosta työnsarkaan kiinni. Tällä olisi varmasti lähes yhtä merkittävä kansantaloutta tervehdyttävä vaikutus kuin julkisen sektorin palkkojen leikkaamisella. Näiden toimien yhteisvaikutuksella lama olisikin historiaa.

 

Kohdistetaan leikkaukset reilusti

Alussa ehdotin julkisen sektorin palkkoja leikattavan keskimäärin 20 %. Suomalaisten oikeudentuntoon tuskin kuitenkaan sopii, että oikeasti tärkeää työtä tekevien opettajien tai sairaanhoitajien palkkoja leikattaisiin viidenneksellä kerrallaan, oli taloudellinen tilanne mikä hyvänsä. Julkisen sektorin leikkaukset pitäisikin kohdistaa reilusti. Eniten pois byrokraateilta ja siltä osalta valtion virkamiehiä, joita ei samalla tavalla voida nähdä elintärkeinä yhteiskunnallemme.

 

Sikäli kun ei riitä poliittista uskallusta leikata turhia virastoja kokonaan, täytyisi palkkojen leikkaaminen kohdistaa kovimmin niihin ja muihin yhteiskunnan kannalta vähemmän elintärkeisiin toimiin. Hyvinä esimerkkeinä kovempien leikkausten kohteista pidän esimerkiksi valtion omistajuudesta vastaavaa Solidiumia, ministeriöitä, Eviraa, kaiken maailman hevosopistoja sekä esimerkiksi kilpailuvirastoa. Lienee oikeus ja kohtuus että virastolta, joka on vastuussa maitopurkkimme hinnan kasvattamisesta 30 %, säästetään sen verran, että suomalaisilla on varaa ostaa entinen määrä maitoa.

 

Lama on nyt syytä taittaa ja siihen tarvitaan uhrauksia jokaiselta suomalaiselta. Nyt mitataan löytyykö Arkadianmäeltä tarvittava poliittinen johtajuus vai jääkö jokainen puolustamaan oman erityisryhmänsä etuja kunnes koko korttitalo romahtaa.

]]>
196 http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/129741-niiniston-esimerkkia-seurattava-julkinen-sektori-matokuurille#comments Kotimaa Sat, 12 Jan 2013 12:46:23 +0000 Saul Schubak http://saul.puheenvuoro.uusisuomi.fi/129741-niiniston-esimerkkia-seurattava-julkinen-sektori-matokuurille